17.12.2021

Taksinkuljettajat kertovat: "Nykyään asiakkaat osaavat käyttäytyä pikkujouluaikaan - toisin kuin 70-luvulla"

02 Taksin datan mukaan pikkujoulukausi on ollut taksinkuljettajille vauhdikas. Joulukuun viikonloppuina on tehty yli kaksinkertainen määrä taksitilauksia verrattuna viime vuoteen. 02 Taksin haastattelemien taksiautoilijoiden mukaan taksiasiakkaat osaavat käyttäytyä nykyään pikkujouluaikaan hyvin.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

Korona-aika on vaikuttanut paljon ihmisten juhlimistottumuksiin ja sitä kautta myös taksien tarpeeseen. ”Ennen korona-aikaa viimeiset juhlijat istuivat normaalisti taksiin kello seitsemän aikaan aamulla, mutta koronarajoitusten aikaan ihmiset lähtivät kotiin jo puolen yön jälkeen. Nyt, kun yökerhot ovat saaneet koronapassin ansiosta pitää ovet auki, on taksikyydeissä ollut jonoja viiteen asti yöllä”, kertoo 02 Taksin yhteistyökumppanin ArtCabin hallituksen jäsen Mauri Pellinen.

Taksinkuljettajat näkevät pikkujoulukansan läheltä. Kymmeniä vuosia alalla olleet taksiautoilijat toteavat, että nykyiset pikkujouluasiakkaat osaavat käyttäytyä todella hyvin verrattuna 70-luvun asiakkaisiin. Silloin ihmiset pääsivät vuoden ainoan kerran ravintolaan ja ilmaisen alkoholin äärelle. Silloin helposti juotiin liikaa, herättiin väärästä osoitteesta tai haukuttiin pomo.

ArtCabin toimitusjohtaja Hannu Valo toteaa, että vuosien varrelle on mahtunut paljon kaikenlaisia sattumuksia. Joskus asiakkailta on ollut siinä vaiheessa rahat loppu, kun piti maksaa taksikyyti:

”Kerran asiakkaallani oli päällään minihame, korkokengät ja pikkulaukku. Oli aivan hirveä sää ja asiakas halusi kyytiin. Asiakkaalla ei ollut kuitenkaan yhtään rahaa ja hän ei keksinyt, mitä voisi antaa pantiksi. Ehdotin, että otan hänen kauniit korkokenkänsä pantiksi, kun hän käy hakemassa sisältä rahaa ja näin tehtiin.”

Rahan lisäksi asiakkailla voi olla oma osoite hukassa tai taksinkuljettajan täytyy saattaa vahvasti humalassa oleva asiakas käsikynkässä kotiovelle:

Yksi vähän hankalampi pikkujoulukyyti muistuu mieleen. Asiakas olisi halunnut polttaa tupakkaa sisällä autossa ja kysyi siihen lupaa suunnilleen minuutin välein. Asiakas nukahti puolessa välissä matkaa! Yllättävän usein asiakkaat ovat myös tokaisseet, että teetsä jotain duuniakin vai ajatko sä vain taksia!”

Toisaalta Valo kertoo, että osa taksinkuljettajistakin oli varsin omanlaisiaan persooniaan 70-luvulla: ”Kerran yksi kuljettaja ajoi humalaisen kuskin perässä, otti pistoolin käteensä ja alkoi ampua renkaita puhki. Siihen aikaan sai ja oli normaalia pitää asetta autossa.”

Palvelukulttuuri on vuosien myötä muuttunut taksialalla samaan tapaan kuin muillakin palvelualoilla. Vuosia sitten kuljettajat polttivat kaikessa rauhassa tupakan loppuun ennen kuin ottivat asiakkaan kyytiin: ”Siihen aikaan asiakas oli pakollinen paha. Olimme iloisia, kun saimme paketin kuljetettavaksi. Se ei puhunut mitään. Nykyään asiakas voi valita haluamansa taksiyhtiön ja haluamansa tilauskanavan. Tästä syystä taksinkuljettajille on erityisen tärkeää palvella jokaista asiakasta mahdollisimman hyvin.”

Lisätietoja:
Petteri Niemi, operatiivinen johtaja, 02 Taksi, puh. 044 222 4222

Pin It on Pinterest