8.2.2021

02 Taksissa koronavuonna aloittanut SnapCab kasvaa nopeasti

Valtakunnallista 02 Taksi -tilauspalvelua käytettiin vuonna 2020 edellistä vuotta ahkerammin, vaikka korona yleisesti vähensi taksin käyttöä vuoden aikana merkittävästi. 02 Taksi toimitti kaikille palvelussa oleville palveluntarjoajille enemmän kyytejä kuin vuonna 2019. Yksi vahvoista kasvajista oli valtakunnallisesti taksiautoilijoille välityspalvelua tarjoava SnapCab.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

SnapCab aloitti toimintansa Seinäjoella heinäkuussa 2020. Tavoitteena oli alusta lähtien olla joustava ja valtakunnallinen palvelu, jossa taksiyrittäjät voivat hinnoitella itse omat kyytinsä. Yksi SnapCabin omistajista ja perustajista on seinäjokinen Keskustaksi Oy.

Tällä hetkellä palvelussa on mukana yli 200 autoa, ja kyytejä on ajettu 119 eri paikkakunnalla. ”Taksiala on tällä hetkellä pahemmassa kriisissä kuin vuosikausiin. Siitä huolimatta olemme pystyneet kasvamaan. Voi sanoa, että olemme Suomen nopeimmin kasvava taksien välitysalusta!” SnapCabin toimitusjohtaja Jarkko Mäkelä iloitsee.

SnapCabin asemapaikat ovat virtuaalisia, mikä antaa kuljettajille paljon joustoa. ”Asiakkaan tekemää tilausta tarjotaan aina lähimmälle SnapCab-autoilijalle. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että taksinkuljettaja voi ottaa kyytejä vastaan vaikka mökkipaikkakunnaltaan. Tämä mahdollisuus palvelee myös taksiasiakkaita, sillä mökkikautena usealla paikkakunnalla väkimäärä moninkertaistuu”, Mäkelä kertoo.

Myös 02 Taksin operatiivinen johtaja Petteri Niemi on iloinen SnapCabin nopeasta kasvusta: ”Taksimarkkinan muutokset ovat tarkoittaneet erityisesti syrjäseuduilla taksipalvelun heikentymistä autoilijoiden puuttuessa. SnapCab on tuonut joustavan mahdollisuuden tuottaa palvelua myös näillä alueilla ja siten pystymme 02 Taksissa entistä paremmin palvelemaan asiakkaita.”

Turvallisuus ja yhteistyö ovat tärkeitä SnapCabille: ”Meidän kauttamme tilatessa sekä kuljettajat että asiakkaat ovat tunnistettavissa. Se tekee palvelun käyttämisestä turvallista. Valtakunnallisuuden mahdollistaa yhteistyö 02 Taksi -palvelun kanssa. Pohdimme aluksi oman sovelluksen tekemistä, mutta luovuimme ajatuksesta nopeasti. On todella vaikeaa päästä asiakkaan puhelimeen ykkössovellukseksi. Uskon, että 02 Taksilla on siihen aidosti mahdollisuudet”, jatkaa Mäkelä.

Mäkelä kiittää yhteistyökumppaninsa ennakkoluulottomuutta: ”Olen ollut tyytyväinen siihen, että 02 Taksilla on ollut rohkeutta toteuttaa erilaisia ja uusia konsepteja. Meillä on ollut koko ajan avoin keskusteluyhteys kehityksen suhteen. 02 Taksin aktiivinen markkinointi tukee kaikkia palvelussa olevia taksiyhtiöitä.”

Yksi taksilainsäädännön muutoksen jälkeen nousseista huolista on ollut hinnoittelun epäselvyys. SnapCabin kaikki kyydit ovat kiinteähintaisia, ja ne on mahdollista maksaa etukäteen.

”Kiinteähintaisen kyydin hintaa ei tarvitse arvailla ja ennakkoon maksettu kyyti on asiakkaalle vaivaton. Toivon, että asiakkaat oppivat nykyistä enemmän hyödyntämään sitä.”, toteaa Mäkelä.

Ympäristöarvot näkyvät täyssähköautoina ja paluukyytien mahdollistamisena

Ennen vuoden vaihdetta SnapCab toi palveluun mukaan Premium-palvelun, jolloin ajoneuvoon ja palveluun kiinnitetään erityistä huomiota. Premium- kuljettajan kielitaitovaatimuksena on suomi, ruotsi ja englanti.

Nyt SnapCab on tuomassa uutena palveluna mukaan valikoimaansa täyssähköautot. ”Haluamme tuoda asiakkaille ekologisen vaihtoehdon täyssähköautojen myötä. Palvelussa on aluksi mukana kymmenisen autoa, mutta määrä kasvaa varmasti tulevaisuudessa”, Mäkelä kertoo.

Myös paluukyytien mahdollistaminen on osa SnapCabin ekologista ajattelua: ”Maakunnissa ajaessa saattaa olla tilanne, että taksinkuljettaja ajaa pitkän matkan toiselle paikkakunnalle, mutta paluumatkalla ei ole ketään kyydissä. Kun hän aktivoi itsensä palveluumme, hän voi tarjota paluukyydin edulliseen hintaan. Se on ympäristönkin kannalta parempi vaihtoehto, että auto ei kulje ilman asiakkaita.”

Petteri Niemi on samoilla linjoilla sen suhteen, että asiakkaiden ympäristötietoisuus tulee tulevaisuudessa kasvamaan: ”Haluamme 02 Taksissa ehdottomasti mahdollistaa asiakkaille ympäristöystävällisen kyydin valitsemisen. Sekä sovelluksessa että puhelinpalvelussamme ovat helposti valittavissa vähäpäästöiset vaihtoehdot ja täyssähköautot.”

Mäkelä on varma, että henkilökuljetuspalveluita tullaan tarvitsemaan myös jatkossa: ”Henkilökuljetusta tullaan yhdistämään tulevaisuudessa erilaisiin muihin palveluihin. Olemme tässä kehityksessä SnapCabin kanssa mukana. Palvelun helppous ja laadukkaan palvelun tärkeys tulevat kasvamaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että asiakkaille palautuu luottamus siihen, että suomalainen taksi on turvallinen.”

Asiasta uutisoi myös Travelnews ja Osto & logistiikka.

Lisätietoja:

Petteri Niemi, 02 Taksi, +358 44 222 4222

02 Taksi välittää numerosta 020230 vuosittain yli 500 000 taksitilausta, minkä lisäksi syksystä 2019 alkaen tarjolla on ollut myös ilmainen mobiilisovellus. 02 Taksia käyttäessä kuluttaja voi valita auton muun muassa matkan nopeuden, asiakasarvioiden tai jopa automallin perusteella

Tällä hetkellä 02 Taksin tilauspalvelu toimii koko maassa ja taksiyhtiöiden vertailupalvelu suurimmissa kaupungeissa. Uusia taksiyhtiöitä liittyy palveluun jatkuvasti ja vertailupalvelu on sitä mukaa myös laajentumassa usealle uudelle alueelle lähiaikoina.

Pin It on Pinterest

Share This