3.1.2024

Rautatieasema oli viime vuonna lahtelaisten taksitilausten yleisin määränpää

02 Taksin tilausdatan mukaan taksia käytettiin viime vuonna eniten, kun lähdettiin matkoille, ravintolaan tai sairaalaan. Lahdessa kaikkein suosituin määränpää oli rautatieasema.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

02 Taksin tilausdatan mukaan taksi otetaan Lahdessa käyttöön silloin, kun lähdetään matkalle, juhlimaan, ostoksille tai sairaalaan. Viime vuoden kolme yleisintä taksimatkojen määränpäätä olivat rautatieasema, Päijät-Hämeen keskussairaala ja kauppatori. Myös suosittuihin ravintoloihin, Sibeliustalolle ja Kauppakeskus Trioon tilataan paljon takseja.

Kaikissa suurissa kaupungeissa suosituimmat määränpäät ovat saman tyyppisiä. Valtakunnallisesti katsottuna ne ovat kaikki rautatieasemia, satamia tai lentoasemia. Yleisimpiä taksinkäyttötilanteita yhdistää se, että kyyti tarvitaan jonain tiettynä aikana.

”Suomalainen taksi on edelleen turvallinen kulkuväline ja siihen luotetaan silloin, kun ei olla itse ajokunnossa tai halutaan matkustaa tietyllä aikataululla. On silti totta, että taksinkäyttäjän täytyy olla aiempaa tarkempi sen suhteen, mitä kautta taksin tilaa. Me 02 Taksissa kokoamme yhteen luotettavat kotimaiset taksiyhtiöt, jotta asiakas voi meidän kauttamme tilata aina turvallisen kyydin”, kertoo 02 Taksin Business Lead Sami Kultala.

Kymmenen suosituinta taksitilausten määränpäätä Lahdessa vuonna 2023

1. Rautatieasema
2. Päijät-Hämeen keskussairaala
3. Kauppatori
4. Sibeliustalo
5. Ravintola Armas
6. Sokos Hotel Lahden Seurahuone
7. Ravintola Teerenpeli
8. Kauppakeskus Trio
9. Lahden sote-keskus
10. The Old Irish Pub

Kymmenen suosituinta taksitilausten määränpäätä valtakunnallisesti vuonna 2023

1. Helsinki-Vantaan lentoasema
2. Kupittaan asema
3. Tampereen rautatieasema
4. Helsingin päärautatieasema
5. Turun satama
6. Turun päärautatieasema
7. Seinäjoen Matkakeskus
8. Oulun lentoasema
9. Turun linja-autoasema
10. Oulun rautatieasema

Asiasta uutisoi myös Etelä-Suomen Sanomat.

Pin It on Pinterest