13.12.2022

Taksinkuljettaja Jesse Laurilan mukaan taksinkuljettajan työ on ihmisläheistä ja hauskaa

Taksinkuljettaja Jesse Laurilan mielestä taksinkuljettajan työssä on tärkeintä luottamus ja se, että kohtaa ihmisen ihmisenä. Hän työskentelee 02 Taksin yhteistyökumppanille Rovaniemen Taksipalvelulle.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

02 Taksin yhteistyökumppanin Rovaniemen Taksipalvelun taksinkuljettaja Jesse Laurila on ollut vähän yli kolme vuotta taksinkuljettajana. Hän päätyi alalle muutettuaan Saksasta takaisin Rovaniemelle: ”Pohdin, että taksinkuljettajan työ voisi olla hauskaa ja lähdin kokeilemaan.”

Jessen mielestä työ osoittautui hyvin mielenkiintoiseksi: ”Itselleni tuli vähän yllätyksenä, millaista työ oikeasti on. Tämä ei olekaan pelkästään bilekansan kuskaamista, vaan hyvin ihmisläheistä työtä. Kaikki elämät ilot ja surut tulevat vastaan, ja ne voivat tulla kaikki jopa saman päivän aikana.”

Jesse kehuu myös työkavereitaan: ”Meillä on firmassa hyvä porukka! Meillä ei ole minkäänlaista vastakkainasettelua kokeneempien ja uudempien kuljettajien välillä, vaan kaikille uusille opetetaan heti kaikki jutut ja otetaan mukaan porukkaan.” 

Jesse kertoo, että taksinkuljettajan perehdytyksessä käydään ensin perusasiat läpi ja istutaan kokeneemman kuljettajan kyydissä seuraamassa: ”Kaikki tärkeät asiat opetetaan kyllä perehdytyksen aikana, mutta kaiken oppii lopulta kunnolla vasta sitten, kun lähtee ajamaan.”

Hän nauraa, kun muistelee ensimmäistä itsenäistä työpäiväänsä.

”Tuntui, että olin unohtanut kaiken ja vatsa oli täynnä perhosia. Ensimmäinen asiakas oli menossa sairaalaan ja melkein tiedoton. Asiaa ei auttanut, että olin itsekin vähän tiedoton. Löysin kuitenkin perille ja osasin laittaa maksun oikeaan paikkaan. Seuraavat asiakkaat olivat turisteja, jotka piti viedä hotelliin, jonka sijaintia en tiennyt. Naputtelin osoitteen navigaattoriin ja lähdin ajamaan. Ajoin vahingossa alas yhdestä rampista liian aikaisin ja päädyin teollisuusalueelle. Asiakkaat olivat vähän ihmeissään, mutta ei muuta kuin takaisin. Tämän jälkeen ajoin vielä oikean rampin ohi ja päädyin joulupukin pajakylään. Lopulta löydettiin perille oikeaan paikkaan, enkä kyllä kehdannut pyytää asiakkailta kyydistä maksua. Ei ollut kovin loistava aloitus, mutta siitä sitten seuraavana päivänä uusi yritys!” 

Nykyään ajot sujuvat paljon paremmin ja Jesse kokee, että taksinkuljettajan työssä tärkeintä on luottamus.

”Se on ikävää, että taksiuudistuksen myötä luottamus taksinkuljettajaan on tippunut. Itse kuitenkin pyrin olemaan niin sanotusti tukijalkana ihmisen elämässä. Ei tässä voi tehdä muuta kuin oman työnsä niin hyvin kuin aina ennenkin.”

Rovaniemellä on turistisesonki joulukuusta huhtikuun loppuun, joten hänen päiviinsä kuuluu myös paljon turistikyytejä: 

”Kiireisimpänä joulukautena meinaa suomen kielen puhuminen unohtua täysin, kun koko ajan höpisen englantia. Rovaniemelle tulee ympäri maailmaa porukkaa katsomaan oikeaa talvea. Heistä iso osa ei ole koskaan aiemmin nähnyt lunta. Siinä innostuu itsekin, kun asiakkaat ovat niin innoissaan. Voin ottaa taksinkuljettajan roolin lisäksi matkaoppaan roolin.” 

Myös joulupukki käyttää Rovaniemellä taksia: ”Itse en ole vielä saanut joulupukkia kyytiini, mutta usealle kollegalle on käynyt niin, että he ovat olleet joulupukin apuna, kun porot ovat väsähtäneet.”

Jesselle hyvä asiakaspalvelu tarkoittaa sitä, että ihminen kohdataan ihmisenä. 

”Otan yövuorot aina hauskanpidon kannalta ja soitan asiakkaiden toivomaa musiikkia. Rakastan sitä, että voin pitää asiakkaiden tunnelmaa yllä. Tämän vuoksi minulla on koko ajan hauskoja ja mielenkiintoisia kyytejä. Välillä lauletaan karaokea, välillä kilpahuudetaan ja välillä vittuillaan hyväntahtoisesti toisillemme. Jokainen ilta on elämää täynnä ja jokainen viikonloppu on hauska!”

Löytää Jesse asiakkaiden käytöksestä myös jotain kritisoitavaa:

”On ärsyttävää, kun ihmiset eivät kunnioita taksia. Ajan tilataksia ja välillä taksin takatila on täynnä roskia, kun asiakkaat jättävät roskiaan autoon. En ymmärrä, mikä saa ihmisen toimimaan niin, että nakataan nuuskat ja tölkit lattialle. Ei ole kiva lähteä hakemaan seuraavaksi turisteja kyytiin lentokentältä, kun vastassa on edellisen asiakkaan tölkit. Welcome to Finland sitten vaan!”

Pin It on Pinterest