Taksinkuljettajan työ Hopeataksin leivissä on ihmisläheistä ja monin tavoin palkitsevaa
02 Taksin yhteistyökumppanin Hopeataksin kuljettaja Joonas Jaksola on ollut taksinkuljettajan hommissa puolisentoista vuotta. Sitä ennen hän on ehtinyt tehdä kuusi vuotta töitä rekkakuskina, mutta siirryttyään taksialalle ei ole harkinnut päivääkään paluuta takaisin rekkamieheksi.
Kiinnostus taksialalle lähti lapsuudesta
Joonaksen isällä oli aikanaan takseja, mistä lähti Joonaksenkin kiinnostus taksialaan. Hän on aina tiennyt haluavansa pysyä auton ratissa, minkä lisäksi hänelle on tärkeää viettää aikaa perheen kanssa. ”Olen kuitenkin perheellinen, niin pystyn taksikuljettajana sopimaan menoni paljon helpommin kuin silloin, kun asuin rekan kopissa.”
”Rekkamiehenä saattoi olla vaikka kolme viikkoa reissussa. Esikoiseni on 3-vuotias, ja haluan nähdä omin silmin hänen kasvavan.” Taksinkuljettajan työ mahdollistaa tämän hienosti.
Taksinkuljettaja kohtaa työssään asiakkaita vauvasta vaariin
Taksinkuljettajana Joonas pääsee näkemään laajan ihmiskirjon. Mieleenpainuvia asiakaskohtaamisia on uran varrelle mahtunut jo monia – myös koskettavia hetkiä.
Joonas kertoo, että on viimeisen puolen vuoden aikana kuljettanut erästä asiakasta syöpähoitoihin, ja tänään kuljetukset ovat loppuneet; asiakas on parantunut syövästä täysin. ”Kyllä tänään tuli pieni kyynel silmään liikutuksesta.”
Raskaampia asioita kohtaa työssä väkisinkin, kun on tekemisissä esimerkiksi sairaiden vanhusten kanssa. Joonas kuitenkin pitää vanhuksista ja auttaa heitä mielellään. Tämä on yksi syy sille, että hän ajaa inva-autoa.
Vastapainoa tuovat lisäksi kohtaamiset lasten kanssa, joiden seurasta Joonas nauttii. ”Nuoret on innoissaan kun tullaan siistillä ja uudella Mersulla. Me tullaan lasten kanssa hyvin juttuun.”
Kivointa työpäivässä on Joonaksen mielestä ihmisten auttaminen arkisissa asioissa. Esimerkiksi kauppareissut ja niissä auttaminen ovat Joonaksen mieleen. Hän pitää arvossa sitä, että taksinkuljettajana hän on aina pukeutunut asiallisesti; kauluspaita ja siisti ulkomuoto ovat tärkeitä. Kokonaisuuden kruunaa puhdas ja ilmastoitu Mercedes-Benz. Myös asiakkaat arvostavat tätä.
Taksinkuljettajan tyypillinen päivä
Tyypillisesti Joonaksen työpäivä alkaa sillä, että hän katselee aamun ennakkotilauksia ja suunnittelee päässään päivän ajot niin pitkälle kuin se on mahdollista. Taksi seisoo hänellä pihassa, joten töihin on helppo lähteä suoraa kotoa. ”Käytännössä minä olen itseni herra. Se on kauluspaita päälle ja Mersuun ja työpäivä on sitten suunnilleen 9-10 tunnin mittainen.”
Joonas kertoo olevansa taksinkuljettajan työssä tyytyväinen siihen, että se sisältää niin paljon vapautta. Työvuoroihin pystyy vaikuttamaan melko paljon, ja työnantaja kuuntelee työntekijöitä. Sitä Joonas arvostaa erityisesti, että esimies Jarkko Jaksola ottaa aina huomioon alaistensa toiveet niin hyvin kuin se on mahdollista.
Aktiivinen kuljettaja tienaa hyvin
Joonas kertoo nähneensä kerran iltapäivälehdessä lööpin, jonka mukaan taksinkuljettajan palkka on kolme euroa tunnilta. Tämä ei Joonaksen mukaan pidä paikkaansa. ”Mitä aktiivisempi kuljettaja on, sitä paremmin tienaa. Viikonloppuna ajaa tietysti kovimmat kassat. Arjen ja viikonlopun ero on huima.” Joonas kertoo.
Viikonloppuna hyville ansioille pääseminen on helpompaa, sillä päivävuorossa kyydit vaativat hoksottimia. Päivävuorossa pärjäävät parhaiten ne kuskit, jotka osaavat etsiä parhaiten kyytejä.
Kuljettajan tienesteihin vaikuttaa aktiivisuuden lisäksi myös auton koko sekä kuljettajan persoona. Iso auto tuo Joonaksen mukaan vaihtelevuutta ja enemmän mahdollisuuksia työhön. Kookkaaseen taksiin mahtuu tilanteen mukaan asiakkaan kanssa pyörätuoli, iso juhlaseurue tai vaikka vain yksikin asiakas. Lisäksi kuljettajan on oltava sosiaalisesti taitava: ”Sosiaalisuus vaikuttaa paljon. Pitää tietää, milloin olla hiljaa ja milloin voi jutella ja mitä voi jutella. Mä olen aina tullut kaikkien kanssa toimeen ja olen supliikki mies, sillä pärjää.”
Kuljettajan sosiaalisuuden lisäksi Joonas painottaa uudelleen ulkomuodon tärkeyttä. Asiakkaat pitävät tärkeänä fiksua kuljettajaa ja siistiä autoa. ”Pitää olla mustat kauluspaidat ja Hopeataksin logot. Me ollaan isoja mainoksia me kuljettajat.”
Joonas kertoo tekevänsä kyydissä olevien asiakkaiden kanssa aktiivista myyntityötä, mikä vaikuttaa myös osaltaan ansioihin. Hän kertoo juttelevansa asiakkaiden kanssa paljon ja yrittävänsä saada saman kyydin takaisin. Tämä kantaa myös usein hedelmää.
Pilke silmäkulmassa ja asenne kohdillaan
Kuten aina, kun ollaan ihmisläheisessä työssä, on taksinkuljettajankin pestissä osattava suhtautua asioihin oikein. Joonas painottaa huumorin tärkeyttä ja kykyä pitää pilke silmäkulmassa.
Asiakkaat kyselevät usein, onko Joonas renki vai isäntä ja onko ajoja ollut paljon. Tähän Joonas ei kuitenkaan koskaan kyllästy, vaan suhtautuu kyselyihin aina huumorilla. ”Positiivinen asenne ja huumorintaju on sellaisia, mitkä kantavat pitkälle. Mä oon aina sanonut, että jos kuvittelee asioiden olevan huonosti, niin sitten ne myös ovat. Kun pitää hyvän fiiliksen, niin tää työ on sika hauskaa!”