2.3.2022

02 Taksi kasvattaa kapasiteettiaan Tampereella - Hopeataksi liittyy mukaan palveluun

Tampereen alueella toimiva Hopeataksi lähtee yhteistyöhön koko Suomessa toimivan 02 Taksin kanssa. 02 Taksi tarjoaa valtakunnallisen puhelinpalvelun ja sovelluksen, joissa asiakkaalla on mahdollisuus vertailla paikallisia taksiyhtiötä. 

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

Pirkanmaalainen Hopeataksi on vuodesta 2014 toiminut perheyritys, jolle asiakaslähtöisyys on tärkeä arvo. 

”02 Taksi -palveluun mukaan pääseminen oli meille erittäin tärkeä lisä palveluumme. Uskomme, että sen lisäksi, että saamme 02 Taksin kautta lisää kyytejä ajettavaksi, se lisää myös yrityksemme tunnettuutta ja luotettavuutta. Odotamme pitkäaikaista yhteistyötä, jonka eteen olemme valmiita antamaan oman panoksemme parantaaksemme taksien saatavuutta Tampereen talousalueella. Hopeataksille on tärkeää, että jokainen asiakas kokee tulleensa palvelluksi siten, että hän haluaa jatkossakin kulkea juuri meidän kyydissämme.” kertoo Hopeataksin taksiliikenteen operatiivinen johtaja Jarkko Jaksola. 

02 Taksin asema Tampereella on vahvistunut nopeasti ja tilausmäärät ovat kasvaneet. Hopeataksin mukana 02 Taksin kattavuus paranee entisestään ja valikoimaan tulee lisää tila-autoja. 02 Taksin operatiivinen johtaja Petteri Niemi on iloinen uudesta jäsenestä 02 Taksin yli 40 kumppanin verkostoon:  

”On hienoa, että tamperelaiset ovat löytäneet palvelumme! Nyt voimme tarjota asiakkaillemme kyydin joka tilanteessa. Meille on myös tärkeää tarjota hyviä kyytejä yhteistyökumppaneidemme kuljettajille ja olemme tietoisesti panostaneet markkinointiin. Sen seurauksena markkinaosuutemme on kaksinkertaistunut ja olemme pystyneet toimittamaan viime vuonna edellistä vuotta enemmän tilauksia kaikille 02 Taksissa mukana olleille yhtiöille.” 

Lisätietoja:
Petteri Niemi, operatiivinen johtaja, 02 Taksi Oy, puh. 044 222 4222

02 Taksi kokoaa luotettavien ja hyvämaineisten taksiyhtiöiden tarjonnan yhteen ja samaan paikkaan. Palvelussa on jo yli 40 taksiyhtiötä ja yli 5500 taksia. Välitämme taksiyhtiöille vuositasolla yli miljoona tilausta. 02 Taksia käyttäessä asiakas voi valita taksikyydin matkan hinnan, auton saapumisajan ja asiakasarvioiden perusteella sekä tilata premium-auton, vähäpäästöisen auton tai tila-auton. 

02 Taksin tavoitteena on palauttaa suomalaisten luottamus taksilla matkustamiseen. Helpotamme turvallisen taksin tilaamista ja tarjoamme tasapuolisen kyytien vertailun koko Suomessa. Samalla haluamme edesauttaa kumppaneinamme toimivien taksiyhtiöiden menestymistä kilpaillussa markkinassa. 02 Taksi kompensoi kaikki tilauskanaviensa kautta yhteistyökumppaneille tilattujen kyytien päästöt. 

Pin It on Pinterest