12.3.2020

02 Taksi on hyvä tapa tilata taksi – hinta tulee selkeästi esille

1.7.2018 voimaan astuneen taksilakiuudistuksen tavoite oli vapauttaa säännelty taksijärjestelmä ja tarjota kuluttajille joustavammat palvelut.

Kuljettajille pakollinen taksikurssi ja asemapaikat poistuivat, ja hinnoittelun sai päättää taksiyritys itse.

Ennakoitiin asiakkaan valinnanvapauden kasvua ja kyytien hintojen laskua.

Uudistuksessa on ollut sekä hyviä että huonoja puolia. Näin toteaa Kymenlaakson Taksissa taksiyrittäjänä viisi vuotta toiminut kouvolalainen Taisto Kangas.

Esimerkiksi nykylain mukaan taksissa ei tarvitse olla mittaria, mikä voi lisätä harmaata taloutta. Asiakkaan pitää kuitenkin pystyä luottamaan matkan hinnan oikeellisuuteen ja saamaan siitä asianmukaisen kuitin. Kangas peräänkuuluttaakin mittarin pakollisuutta.

Hyvänä tapana tilata taksi Kangas pitää 02 Taksin sovellusta. Mobiilisovellus kun näyttää paitsi lähimmän taksin myös matkan hinnan, jos asiakas ilmoittaa siihen määränpäänsä.

Kyytien hintojen Kangas toteaa pikemmin nousseen lain tavoitteleman laskun sijaan, mikä johtuu kuitenkin kustannusten noususta, ei itse laista.

Lue koko juttu täältä

https://www.lehtiluukku.fi/lehti/kaupunkilehti-ankkuri/_read/11.3.2020/239767.html

020230-numerossa sekä ilmaisessa mobiilisovelluksessa toimiva 02 Taksi on taksien tilaus- ja vertailupalvelu, joka välittää vuosittain yli 500 000 taksitilausta. 

Pin It on Pinterest