18.9.2023

Hauskat sattumukset taksissa – olisitko uskonut, että näinkin voi käydä?

Suomalaiset ovat kovia käyttämään takseja niin kotimaassa kuin sen ulkopuolellakin. Tyypillisin taksimatka on sellainen, jossa kuljettaja saapuu sovittuun noutopaikkaan ja kuljettaa asiakkaan tämän haluamaan määränpäähän ilman sen suurempia käänteitä.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

Toisinaan tekevälle sattuu, jolloin erilaisilta kommelluksilta ei voida välttyä. Kysyimmekin asiakkailtamme, millaisia hauskoja sattumuksia heille on käynyt taksimatkojen aikana, ja saimme luettavaksemme kasapäin suupieliä ylöspäin nostattavia tarinoita.

Matkassa sukulaisten kanssa

Eräs asiakas kertoi astuneensa kerran taksiin ilman sen suurempia aavistuksia, kun hetken kuluttua selvisikin, että taksin rattia käänteli hänen serkkunsa. Siitä alkoi kuulemma entuudestaan toisilleen vieraiden serkkujen ystävyys!

Toinen asiakas kertoi olleensa jouluaattona suuressa hädässä, kun taksimatkan aikana lapsen tutti hukkui autoon suuren porun saattelemana. Tilanteen onneksi selvitti anoppi, joka määränpäähän saavuttaessa kipaisi naapuriin lainaamaan samanikäisen lapsen tuttia. Näin oli jouluaatto pelastettu!

Ulkomaisia kommelluksia

Hauskoja sattumuksia on koettu pitkin maita ja mantuja. Irlannissa eräs taksinkuljettaja alkoi tenttaamaan kyytiläisiltään suomalaisesta saunakulttuurista, kun taas Bulgariassa matkalaiset saivat kuljettajastaan myös oppaan, joka kulki matkassa koko päivän kertoen huimia tarinoita maastaan. Tyypillisesti muilla mailla matkatessa taksinkuljettajasta saattaakin tulla samalla matkaopas!

Joissain maissa on totuttu hieman erilaiseen liikennekulttuuriin kuin Suomessa, ja useat asiakkaat kertovat kauhistelleensa taksinpenkillä kuljettajan raskasta kaasujalkaa. ”Espanjassa kuljettaja ajoi sellaista vauhtia, että luulin olleeni rallikuskin kyydissä”, kertoo eräskin asiakas, ja samaa ovat suomalaiset päässeet kokemaan myös Kolumbiassa, jossa ”kuljettaja ajoi kuin Mika Häkkinen”.

Liioin New Yorkissakaan ei taida olla kovin rauhallinen liikennekulttuuri, sillä siellä taksinkuljettaja oli kuulemma suvereenisti aina tarpeen tullen oikaissut jalkakäytävien kautta. Eräs asiakas sitä vastoin kertoi olleensa Jaltalla taksin kyydissä, jonka vauhti oli ollut hieman reippaampaa. Asiakas oli yrittänyt tuloksetta rauhoitella kuljettajaa: ”Kun sanoimme harasoo, harasoo, niin vauhti vain kiihtyi”. Lieneekö kuljettaja käsittänyt asian niin, että kyytiläiset kehuivat reipasta matkavauhtia – ken tietää. Joissain taksinkuljettajissa on siis joka tapauksessa mitä ilmeisimmin ralliverta!

Taksikulttuurin erilaisuutta on päästy ihmettelemään myös Swazimaassa, jossa asiakas kertoi taksin seisoneen paikallaan niin kauan, että se oli täynnä, ja lähteneen vasta sitten liikkeelle. Samaa kertoi myös toinen asiakas ulkomaanmatkastaan, jossa taksi pysähtyi kesken matkan bussipysäkille ottamaan lisää asiakkaita kyytiinsä.

Takseja – kuten kaikkia autoja – on olemassa myös erikuntoisia. Erään kerran Turkissa taksi oli hajonnut syrjäisellä tiellä, minkä vuoksi matka oli keskeytynyt. Kuljettajalla ei ollut kuitenkaan tilanteessa jäänyt sormi suuhun, vaan tunnin kuluttua auto oli jo korjattu. ”Hiki valui kuskilta, ja muut ajoivat vauhdilla ohi”, asiakas muistelee.

Yksi vallan erikoinen sattumus tapahtui itänaapurissamme vuonna 1979, kun herraseurue oli ajanut Moskovassa taksilla. Eräs kyytiläisistä oli taputtanut kuljettajaa olalle ja sanonut ”Harashoo Timo Mäkinen”, jolloin kuski oli lyönyt tallan pohjaan. Tuota hetkeä muistellut asiakas kertoi kauhistelleensa vauhtia ja painaneensa jalkansa vaistomaisesti lattiaan. Lattiaan katsahtaessaan hän huomasi sen ruostuneen puhki ja näki kadun vilisevän allaan. Perille päästyään matkalaiset olivat aikeissa maksaa kyydistään. ”Annoin kuljettajalle pari ensin käteen sattunutta purkkapakettia, ja sanoin nauraen, että laitapa suu makeaksi. Kuski jupisi kovasti, eikä enää ottanutkaan rahaa, ja antoi vielä ruplan takaisin!”

Taksiin jääneet tavarat

Takseihin, linja-autoihin, juniin ja muihinkin julkisiin kulkuvälineisin ja paikkoihin jää helposti ihmisten omaisuutta. Kadonneet kassit ja lompakot ovat arkipäivää, mutta välillä hieman erikoisempiakin tavaroita saattaa taksissa kadota.

Eräs asiakas kertoi kerran istahtaneensa taksin kyytiin, minkä jälkeen kuljettaja alkoi hätääntyneesti penkoa autoa ja etsiä kadonnutta lompakkoaan. Pahaa-aavistamaton asiakas ei ollut huomannut istahtaneensa kuljettajan rahapussin päälle!

Eräällä kerralla asiakas kertoi tiputtaneensa taksiin kenkänsä, minkä seurauksena oli saanut sovittua treffit kuin Tuhkimo konsanaan. Sitä tarina ei kerro, syntyivätkö treffit kuljettajan vai jonkun muun kanssa!

Toisinaan taksiin täytyy jättää omaisuutta ihan tarkoituksella. ”Kerran 90-luvulla asuessani Helsingissä olivat rahani viikonloppuna hieman vähissä. Keskustasta kämpille tullessani minun piti sitten jättää kelloni kuskille pantiksi. Maksoin kyllä laskuni loput heti maanantaina saatuani kaverilta vippiä, ja sain kelloni takaisin”, muistelee eräs asiakas taksimatkaansa.

Hieman erikoisempi esine meinasi jäädä taksiin 70-luvulla, kun asiakas oli poistumassa taksista tuolloin muodissa ollut kanekalon-peruukki päässään. Peruukki oli tarttunut johonkin kiinni ja jäänyt taksiin roikkumaan. Kuljettaja onneksi heitti sen vikkelästi asiakkaan perään.

Monenkirjavia sattumuksia mahtuu maailmaan, ja niin myös taksimatkoihin. Onneksi monet niistä ovat sellaisia, joille voi jälkikäteen nauraa!

Pin It on Pinterest