20.1.2020

02 Taksi auttaa löytämään hotellit Turussa

Vaikka esimerkiksi Google Maps on helpottanut monen hotellien sijainteja etsivän elämää, joskus sitä vain haluaa hypätä paikallisen taksin kyytiin, huikata kuskille hotellin nimen, antaa ystävällisen taksikuskin nostaa laukun kyytiin ja matkustaa majoitukseen sitä helpointa tietä.

  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIn

Taksin kyydissä ennätät check-inniin oikeaan aikaan, säästät voimia matkatavaroiden raahaamiselta ja jaksat paremmin tutkiskella kaupungin antia.

Lähtöpäivänäkin nautit hotellilla lepäilystä inan enemmän, kun aloitat paluumatkan taksilla kohti juna-asemaa tai lentokenttää.

“Hotelli Seurahuoneelle, kiitos”

Taksilla matka käy nopeasti esimerkiksi Turun lentokentältä noin 10 km päähän keskustassa Humalistonkadulla sijaitsevalle Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneelle.

Tässä boutiquehotellissa majoittuu moni, ketäpä ei kiehtoisi sadan vuoden takainen historia ja sijainti, joka tuo aivan käsille paitsi keskustan kaikki kaupat ja viihdytykset myös monipuoliset palvelut talon omasta takaa.

Seurahuoneelta löytyy upeasti sisustettujen huoneiden lisäksi mm. kuntosali, sauna ja ravintola Gunnar. Aamiaista pääsee nauttimaan joka päivä, ja jos matkalla ovat mukana perheen pörröiset jäsenet, myös lemmikkihuoneita on saatavilla.

Seurahuoneen rentouttavaan tunnelmaan virittäydyt jo pirssin penkillä, kun kuljettaja hoitaa sinut huolettomasti suoraan hotellille, auttaa matkatavaroiden kanssa ja toivottaa mukavaa loppupäivää.

Tai ehkäpä olet ilmoittanut jo aiemmin minne olet matkalla, jos tilasit kyydin 02 Taksin sovelluksesta tai palvelunumerosta 020230, jolloin kuljettaja jo tietää sanomattakin päätepisteen.

Tiesithän, että 02 Taksi -sovelluksesta löydät Turun kaikki taksit.

Vai lomalle molskis kylpylähotelli Caribiaan?

Kylpylähotelli Holiday Club Caribiaan Ylioppilaskylän kupeeseen on matkaa lentokentältä noin 10 km ja rautatieasemalta 3 km.

Kylpylään lähtijät kaipaavat päiviltä usein totaalista rentoutumista, joka on hyvä aloittaa sillä mahdollisimman stressittömällä tavalla matkustaa – taksilla. Vain sinä, seurueesi ja taksi, joka vie teidät suoraan hotellille.

Caribiassa kaivetaan uikkarit esiin vinhaa vauhtia ja syöksytään allasosastolle, pulahdetaan kahdeksaan eri altaaseen, haetaan vauhtia vesiliukumäestä, nautitaan saman katon alla Hesburgerin herkuista ja altailla merirosvolaiva Captain Hookin juomista.

Harmony Spassa voi ottaa hoitoja, ja saunahetkiin on tarjolla myös piha-alueen puu- ja savusaunat.

Unten maille mennään uusittuihin hotellihuoneisiin tai isomman porukan ollessa kyseessä tasokkaisiin Villas-huoneistoihin.

Suomen parhaalle hostellille puolueettomalla taksipalvelulla

Vai kuulitko jo Suomen parhaaksi hostelliksi vuonna 2020 valitusta laivahostelli S/S Boresta, aikeinasi yöpyä tässä ihastuttavassa museolaivassa?

Linnankadulle Aurajoelle, Forum Marinumin edustalle telakoitu Bore on charmikas ja uniikki laiva 1960-luvulta, jossa yövytään 1-4 hengen hyteissä. Borella onnistuu myös pyykinpesu, ja tiloissa voi järjestää tapahtumia sekä juhlia.

Borelta tavoittaa keskustan palvelut kävellen pitkin kaunista joenrantaa, joka puhkeaa kukkaan erityisesti kesäaikaan.

Borelle ei tarvitse suunnistaa omin avuin ja raahata matkatavaroita linja-autossa, kun jätät kuljetuksen 02 Taksista tilatun auton ammattikuskin tehtäväksi.

Kyyti toteutuu tähdäten Suomen parhaaseen taksipalveluun, joka on 02 Taksin tärkeimpiä tavoitteita. Myös takseja välittävä Nollakakkosen asiakaspalvelu on valittu useaan otteeseen maamme parhaaksi.

Blu Marinaan Aurajoen syliin suloisille unille

Kaupunkimatkalaiselle kelpaavat myös makoisat matkat höyhensaarille. Niitä tarjoavat Aurajoen äärellä, huippupaikalla Linnankadulla sijaitsevan Radisson Blu Marina Palace -hotellin vastikään kunnostetut huoneet.

Hotellista on toki myös moneksi muuksikin.

Radisson Blu Marina on niin vapaa-ajan kuin liikematkailijoiden luottopaikka useasta syystä. Jokinäkymä, idylliset kahvilat ja ravintolat aivan naapurissa, samoin kaupat, teatteri ja museot.

Oma Grill it! Marina -ravintola, kuntosali ja kylpylä hoitoineen sekä baari kera joelle avautuvan terassin eivät jätä vierailijaa viileäksi.

Taksilla helposti, ruuhkista rasittumatta

Blu Marinan mukavuudet löydät 2,5 km päästä Turun satamasta, mikäli majoitus odottaa Viking Linen tai Tallink Siljan risteilyn yhteydessä. Kaukoliikenteen kyydistä hypätessäsi Turun linja-autoasemalle matkaat hotellille vielä noin 2 km.

Sataman taksijonot ja ruuhkabussit vältät parhaiten tilaamalla taksin 02 Taksista. Taksin helppous voittaa eittämättä myös bussilinjojen setvimiset, sillä Turun kauppatorin toriparkin rakennusprojekti on myllännyt bussipysäkkien sijainnit sinne tänne keskustaa.

Aika jättää jo Turku taakse?

Heräile ensin rauhassa, nauti aamiaista hotellilla tai vaikka lähikahvilassa ja tilaa taksi helposti vain muutamalla painalluksella suoraan ovelle odottamaan.

Ennätät ajoissa aloittamaan paluumatkan, sillä taksi vie sinut suorinta tietä sinne minne pitääkin.

Hyödynnä tällaisissa tilanteissa näppärää taksin ennakkotilausta, jonka voit tehdä sekä 02 Taksi -sovelluksessa että palvelunumerossa 020230 aikaisintaan 30 päivää ja viimeistään 30 minuuttia ennen noutoajankohtaa.

Toki tilaus luonnistuu ripeästi huoneen luovutuksen jälkeenkin istuskellessasi hotellin aulassa. 02 Taksista saat auton hyvinkin nopeasti, parhaimmillaan vain parissa minuutissa, sillä taksiyhtiöitä ja kyytejä on tarjolla runsaasti.

Kun saavut Turkuun, majoitusvaihtoehdot kannattaa tarkastaa kattavalta Turkulaiset.fi -sivustolta tai Turun kaupungin matkailusivulta.

Pin It on Pinterest

Share This