22.4.2020

Taksin tilaamiseen muutoksia Seinäjoen alueella –Keskustaksi yhteistyöhön valtakunnallisen tilauspalvelu 02 Taksin kanssa

Seinäjoella ja koko Etelä-Pohjanmaalla toimiva Keskustaksi Oy lähtee yhteistyöhön koko Suomessa toimivan taksintilauspalvelu 02 Taksin kanssa.

Muutoksen myötä Keskustaksin asiakkaat voivat tilata kyytejä 02 Taksin mobiilisovelluksen tai numeron 020230 kautta sekä vertailla kyytejä jo tilatessa.

Taksilain uudistus toi Suomeen useita uusia taksitoimijoita sekä niiden mukana mitä erilaisempia uusia tilauskanavia. Ajoittain tilanne on ollut kuluttajille sekava, mutta nyt yhä useampi taksiyhtiö hakee jo keskitetympiä ratkaisuja tilanteen parantamiseksi.

Seinäjoen alueen suurin taksiyhtiö Keskustaksi näki samanlaisen tarpeen ja lähti yhteistyöhön taksintilauspalvelu 02 Taksin kanssa, joka tarjoaa taksiasiakkaille mahdollisuutta vertailla kyytejä muun muassa hinnan ja kyydin saapumisajan perusteella.

02 Taksiin kuuluu alueiden merkittävimpiä taksiyrittäjiä ympäri maata muun muassa Helsingistä, Tampereelta, Turusta sekä Oulusta.

Nyt Seinäjoki ja Etelä-Pohjanmaa liittyvät kasvavaan joukkoon.

”Lähdemme yhteistyöhän 02 taksin kanssa hyvillä mielin ja tulevaisuuteen katsoen. Halusimme kumppanin, jolla on valtakunnallista näkyvyyttä ja tunnettavuutta. 02 taksissa yhdistyi nämä molemmat.

Näimme, että yhteistyö 02 taksin kanssa parantaa taksipalveluiden läpinäkyvyyttä alueellamme. 02 Taksi yhteistyö sopii hyvin Keskustaksi Oy:n strategiaan”, Keskustaksin toimitusjohtaja Antti Ålander toteaa.

Taksin tilaaminen jatkossa yhdestä numerosta

Keskustaksi tarjoaa taksikyytejä Seinäjoen lisäksi Lapualla, Ilmajoella, Ylistarossa sekä Peräseinäjoella.

02 Taksiin liittymiseen myötä näiden alueiden asukkaat voivat tilata jatkossa taksin numerosta 020230 tai 02 taksin sovelluksesta ollessaan missä päin Suomea tahansa.

Samalla he pääsevät aiempaa tarkemmin valitsemaan millaisia kyytejä ovat vaille.

”Kyydin saa nyt tilattua helposti applikaatiolla ja se laskee vaikkapa tulevan kyydin hinnan etukäteen. Näin ollen palvelun läpinäkyvyys paranee ja se on meille sekä 02 Taksille ensiarvoisen tärkeää.

On myös todella arvokasta saada koko maassa toimiva sovellus. Normaalissa markkinatilanteessa ihmiset liikkuvat ja matkustavat. Yksi ja tuttu sovellus helpottaa kaikkien tekemistä”, Ålander kertoo.

Taksiala selviää tulevaisuudessa yhteistyön avulla

02 Taksin kaupallinen johtaja Juha Mertanen on innoissaan uudesta jäsenestä kasvavaan 02 Taksin verkostoon.

”Meidän tavoitteemme on tuoda taksialalle läpinäkyvyyttä niin asiakkaille kuin kuluttajillekin. On ollut hienoa nähdä kuinka moni taksiyhtiö on lähtenyt mukaan tähän asti, ja kasvua on koko ajan.

Kiitämme Keskustaksia luottamuksesta visioomme ja olen varma, että yhteistyöstämme tulee hyötyä alan toimijoille sekä taksin käyttäjille.”

Myös Keskustaksin Ålander näkee yhteistyön merkityksen korostuvan taksialalla koronan jälkeisessä Suomessa.

”Koronatilanne on haastanut entisestään perinteisen alan ja taksilain uudistus teki sen jo ennen tätä. Dynaamiset yritykset ja yrittäjät tulevat kuitenkin pärjäämään alalla jatkossakin. Koronakriisi muuttaa varmasti alan toimintatapoja pysyvästi ja kumppanuusmallit yleistyvät todennäköisesti myös taksialalla.”

Aiheesta uutisoi myös Autotoday. Voit lukea artikkelin täältä:
https://autotoday.fi/taksitilauspalvelu-02-taksi-laajeni-seinajoelle/

Lisätietoja:

Juha Mertanen, kaupallinen johtaja, 02 Taksi. Puh num. +358 50 379 8113

Antti Ålander, Toimitusjohtaja, Keskustaksi Oy, Puh num. 050 314 3260

02 Taksi on 020202 Palvelut Oy:n ylläpitämä taksien tilaus- ja vertailupalvelu. 02 Taksi välittää numerosta 020230 vuosittain yli 500 000 taksitilausta, minkä lisäksi syksystä 2019 alkaen tarjolla on ollut myös ilmainen mobiilisovellus. 02 Taksia käyttäessä kuluttaja voi valita auton muun muassa matkan nopeuden, asiakasarvioiden tai jopa automallin perusteella.

Tällä hetkellä 02 Taksin tilauspalvelu toimii koko maassa ja taksiyhtiöiden vertailupalvelu suurimmissa kaupungeissa. Uusia taksiyhtiöitä liittyy palveluun jatkuvasti ja vertailupalvelu on sitä mukaa myös laajentumassa usealle uudelle alueelle lähiaikoina.

Pin It on Pinterest