Mirva Mertoluoto ajaa taksia Järvenpäässä ja tekee huippulaadukasta työtä
Mirva Mertoluoto on ollut taksinkuljettajana puolitoista vuotta, mutta on ehtinyt jo jättää jälkeensä lukemattomia tyytyväisiä asiakkaita. Mertoluoto ajaa taksia Järvenpäässä 02 Taksin kumppanille SnapCabille, ja hän on saanut työstään hyvää asiakaspalautetta.
Soita tai lataa sovellus
Puhelusta veloitetaan 1,94 €/puhelu + 0,06 €/sek.
Mirva Mertoluoto oli jo ennen taksinkuljettajan uraansa työssään tekemisissä autojen kanssa. Ennen taksinkuljettajaksi ryhtymistään hän työskenteli 11 vuotta autonasentajana, kokeili liikenneopettajan opintoja, mutta kiinnostui sitten taksinkuljettajan työstä. ”Ajattelin silloin, että miksipä ei. Olen aina tykännyt olla jollain lailla autojen kanssa tekemisissä, joten aloin tutkia, miten alalle pääsee.” Ei mennyt kauaa, kun Mirva oli suorittanut taksinkuljettajan kokeen.
Jossain vaiheessa kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan alkoi kasvaa. Kevään 2024 aikana Mirva perusti oman yrityksen ja suoritti taksiyrittäjäkurssin. ”Laitoin niin sanotusti kaikki asiat jiiriin. Kesäkuun kuudentena päivänä pääsin aloittamaan yrittäjänä omalla autolla”, hän kertoo. ”Olen ollut erittäin tyytyväinen, ja tämä on juuri sitä mistä tykkään ja millä tavalla haluan asiat hoitaa.” SnapCabin kuljettajaksi liittymisessä ei liioin kauaa nokka tuhissut, sillä kuljettajaksi liittyminen on helppoa ja kustannustehokasta.
”Jäit mieleeni niin turvallisesta kyydistä”
Asiakaspalvelun laatu on 02 Taksissa tärkeää, ja Mirvan kaltaiselle taksiyrittäjälle asiakastyytyväisyys on oleellinen tekijä omassa työssä. ”Asiakaspalvelutilanteet hoituvat minulta aika luonnostaan, olen aina osannut lukea ihmisiä kohtalaisen hyvin. Haluan tehdä työtäni toimimalla rehellisesti, turvallisesti ja asiakkaita laadukkaasti palvellen. Olen kuitenkin edustamani yrityksen liikkuva mainos ja se, millaista palvelua asiakas minulta saa, määrittää asiakkaan näkemyksen välityspalvelusta, jonka kautta on taksin tilannut”, Mirva summaa.
”Yksi tapaus, joka tuntui todella hyvältä, oli sellainen, kun olin kuljettanut erään äidin tyttärensä kanssa lentokentälle. Annoin heille käyntikorttini, mutta kortti oli ilmeisesti joutunut hukkaan. Tämä äiti oli löytänyt jostain henkilökohtaiset yhteystietoni ja laittoi minulle viestiä, että ’turvallinen taksikyytisi jäi mieleeni’, ja hän kysyi, olisiko minun mahdollista kuljettaa hänen tytärtään joulukuussa pikkujouluihin ja takaisin. Vastasin, että totta kai. Olen erittäin positiivisesti yllättynyt”, Mirva kertoo.
Mirvalla ei haasteita miesvaltaisella alalla
”Miesvaltainen ala on minulle todella tuttu maailma, ja olen aina tykännyt työskennellä miesten kanssa. Itse asiassa ensimmäisenä päivänä, kun olin taksinkuljettajana, sain ensimmäisen positiivisen palautteen eräältä miesasiakkaalta. Hän kehui, että kyyti oli tasainen. En ole koskaan kohdannut mitään ikävää tällä alalla”, Mirva sanoo.
Taksinkuljettajan työ on sosiaalista, ja vaatii ihmistaitoja. ”Kaikenlaisia ihmisiä tässä työssä kohtaa. Välillä saa nauraa ihan kippurassa, kun on niin hauskoja asiakkaita ja iloisia ystäväporukoita kyydissä. Sehän on tämän työn rikkaus, että saa kohdata monen näköistä ja ikäistä ihmistä, ja jotkut ovat ulkomailtakin. Spektri on todella laaja, ja tässä työssä näkee kyllä kaikkea.”
Turvallinen ja luotettava kyyti on asiakkaille tärkeä
Kyydistä tekee luotettavan ja turvallisen moni seikka, kuten esimerkiksi kuljettajan ajotapa sekä selkeä hinnoittelu. Tästä syystä SnapCab on Mirvalle hyvä kumppani, sillä yhtiön kuljettajana kyydit voi hinnoitella itse. Lisäksi taksia pystyy ajamaan milloin vain ja missä päin ja Suomea tahansa. ”On hienoa, kun voi hinnoitella itse kyytinsä ja ajaa taksia missä ja milloin itse haluaa. Tässähän pätee markkinatalouden systeemi; kun osaa hinnoitella itsensä oikein, niin saa kyytejä. Järkevät hinnat tuovat töitä”, Mirva sanoo.
Mirva uskoo, että tulevaisuudessa sovellustilaukset tulevat vielä lisääntymään. Sovelluksen tai puhelinpalvelun kautta tilattu auto onkin monesti luotettavampi kuin suoraan lennosta napattu taksi. ”Sovelluksesta tilatut kyydit ovat tätä päivää, ja ne ehkä lisääntyvät vielä tulevaisuudessa. Sovelluksesta saa kiinteän hinnan, ja on hirveän hyvä, että asiakas tietää aina tarkalleen, mitä kyyti tulee maksamaan. Taksialan tulevaisuudessa nämä niin sanotut halpataksit mietityttävät, sillä vaikka kuluttajan mielestä halpa taksi on hyvä asia, niin itse pohdin, miten kuljettaja pärjää noin pienillä tienesteillä. Saavatko he katettua kulut, ja saavatko he tarpeeksi palkkaa. Toivon, että jokaiselle työntekijälle jäisi työstään kohtuullinen palkka”, Mirva pohtii.
Taksit kaikkialla Suomessa
02 Taksista löydät Suomen laajimman taksivalikoiman. Vertaa ja tilaa taksi hinnan, saapumisajan tai arvioiden perusteella - kaikkialla Suomessa.