”Kyllä sähköautolla voi ajaa myös Lapissa!” vakuuttaa taksinkuljettaja Nestor Kello
Asiakkaiden ja taksiyhtiöiden kiinnostus sähkötakseja kohtaan kasvaa. Jatkossa asiakkaat voivat tilata Menevän sähkötaksit 02 Taksi -palvelun kautta Rovaniemellä.
Rovaniemellä taksit kuljettavat pääasiassa turisteja tai ravintoloiden ja baarien asiakkaita. Näihin kuljetuksiin sähkötaksit sopivat hyvin. Menevällä on Lapissa tällä hetkellä kymmenen sähkötaksia, jotka löytyvät 02 Taksin sovelluksesta ja puhelinpalvelusta.
Menevän taksinkuljettaja Nestor Kello on ajanut sähköautoa Rovaniemellä jo yli kolme vuotta ja hän vakuuttaa sen olevan täysin mahdollista.
”Minut houkuteltiin Menevälle ajamaan Teslaa ja päätin lähteä kokeilemaan. Se kokeilu on nyt jatkunut yli kolme vuotta.”
Rovaniemellä taksinkuljettajan työ riippuu paljon sesongista. Talvella on kesää enemmän asiakkaita. Kello kertoo kesällä pärjäävänsä yhdellä akun latauksella koko työvuoron, mutta talvella akku täytyy ladata useamman kerran. Ajomäärän lisäksi pakkanen vähentää akun tehoa.
”Ajoin pari ensimmäistä vuotta Teslalla ja nyt viime joulukuussa siirryin Mersun tila-autoon. Tila-auto kuluttaa tosi paljon enemmän akkua kuin Tesla, mutta sähköauto on silti paras mahdollinen auto kaupunkiajossa.”
Kellon mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana latausmahdollisuudet ovat kehittyneet Rovaniemellä. ”Kolme vuotta sitten täällä oli yksi ainoa latauspiste sähköautolle ja se riitti. Nykyään lomien aikaan saattaa latauspisteillä olla ruuhkaa, kun etelästä tulee turisteja hiihtokeskuksiin, mutta muulloin ei. Sovelluksesta voi tarkistaa, missä on vapaat laturit.”
Kun Nestor Kello ajoi Teslalla, niin asiakkaat valitsivat sen usein taksitolpalta. ”Tosin muualta tulleet turistit saattoivat luulla, että kun Tesla on kallis auto, niin taksimatka Teslan kyydissä on myös tosi kallis. Suomessahan on sama hinta taksikyydillä, oli auto sähköauto tai ei. Asiakkaat saavat sähkötaksilla paljon tasaisemman, hiljaisemman ja ympäristöystävällisemmän kyydin kuin polttomoottoriautolla.”
02 Taksille on tärkeää tuoda palvelussa esille vähäpäästöiset vaihtoehdot ja täyssähköautot. 02 Taksin operatiivinen johtaja Petteri Niemi onkin iloinen yhteistyöstä Menevän kanssa: ”Haluamme kannustaa sekä yhteistyökumppaneitamme että asiakkaitamme tekemään vihreän valinnan myös taksiliikenteessä. On hienoa, että nyt rovaniemeläiset asiakkaamme voivat valita kyydikseen täyssähköauton.”
Lapin keli- ja sääolosuhteet haastavat sähköautoilijoita
Autonvalmistajien mukaan sähköauton akulla kulkee noin 500 km, mutta Nestor Kellon kokemuksen mukaan oikea kilometrimäärä on Lapissa kesällä noin 400 km ja talvella noin 300 km.
”Sähköautolla ajaessa on paljon kaikkea, mitä pitää huomioida. Jos on kova vastatuuli, niin se käyttää enemmän energiaa. Jos taas on myötätuuli, niin saattaa olla pienempi kulutus. Kun on loskakeli ja paljon lunta, niin silloinkin on kulutus korkeampi kuin kesällä. Sähkötaksia ajaessa tulee hankaluuksia siinä vaiheessa, kun täytyy lähteä ajamaan jotain pitkää Kela-kyytiä. Jos tietää etukäteen lähtevänsä pitkälle ajolle, niin osaa varautua ja ladata auton akun täyteen. Mutta jos akku on päivän ajon jälkeen tyhjentynyt, niin ei voi ottaa pitkää tilausta vastaan. En ole viitsinyt tehdä niin, että olisin pysähtynyt asiakkaan kanssa lataamaan autoa.” kertoo Kello.
Haasteista huolimatta Nestor Kello suosittelee sähköauton ostamista myös Lapissa: ”Täytyy aina toki huomioida, mikä ajamisen tarkoitus on. Esimerkiksi poromiehille sähköauto ei vielä sovi, koska he ajelevat metsässä tai maastossa. Tai ihmisille, joiden pitää päästä kiireisellä aikataululla pitkiä matkoja. Jos taas ajelee vain kaupungissa tai maksimissaan 300 km säteellä, niin sähköauto toimii hyvin. Sähköautolla ei tarvitse vaihtaa öljyjä, mikä taksina toimiville polttomoottoriautoille pitää tehdä suunnilleen kuukauden välein. Sähköautolla ei myöskään ole niin tiheää määräaikaishuollon tarvetta. ”
Koronan aikaan Lappi kärsi turistikadosta, mutta nyt Kello toteaa, että tilanne taksialalla on jopa parempi kuin aiemmin. ”Ennen koronaa meille tuli turistiryhmiä, jotka kulkivat isoilla busseilla paikasta toiseen. Nyt tulee enemmän perheitä ja kaveriporukoita. Nykyään on enemmän ongelmana se, että moni kuljettaja on vaihtanut ammattia ja meillä on työvoimapulaa. Veikkaan, että taksinkuljettajan työn provisiopalkka pelottaa ihmisiä.”
Asiasta uutisoi myös MTV Uutiset.
Lisätietoja:
Petteri Niemi, operatiivinen johtaja, 02 Taksi Oy, puh. 044 222 4222
02 Taksi kokoaa luotettavien ja hyvämaineisten taksiyhtiöiden tarjonnan yhteen ja samaan paikkaan. Palvelussa on jo yli 40 taksiyhtiötä ja yli 7000 taksia. Välitämme taksiyhtiöille vuositasolla yli miljoona tilausta. 02 Taksia käyttäessä asiakas voi valita taksikyydin matkan hinnan, auton saapumisajan ja asiakasarvioiden perusteella sekä tilata premium-auton, vähäpäästöisen auton tai tila-auton.
02 Taksin tavoitteena on palauttaa suomalaisten luottamus taksilla matkustamiseen. Helpotamme turvallisen taksin tilaamista ja tarjoamme tasapuolisen kyytien vertailun koko Suomessa. Samalla haluamme edesauttaa kumppaneinamme toimivien taksiyhtiöiden menestymistä kilpaillussa markkinassa. 02 Taksi kompensoi kaikki tilauskanaviensa kautta yhteistyökumppaneille tilattujen kyytien päästöt.