22.3.2021

Taksiautoilija Tapio Mölsän mielestä kuljettaja on ennen kaikkea asiakaspalvelija

02 Taksin kumppanin Expresstaxin kuljettaja Tapio Mölsä pitää taksinkuljettajan ammatissa tärkeimpänä asiana ihmisten kohtaamista ja asiakaspalvelua. On tärkeää, että asiakkaat voivat luottaa kuljettajaan.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

02 Taksin kumppanin Expresstaxin taksinkuljettaja Tapio Mölsä on ollut vuodesta 1978 lähtien logistiikka-alalla. Ensin hän toimi polkupyörälähettinä ja sen jälkeen tavaraliikenteen puolella 37 vuotta. Kolme vuotta sitten hän siirtyi henkilöliikenteen puolelle Expresstaxiin ajamaan vähäpäästöistä hybridiautoa.

Tapio Mölsä kokee olevansa nyt henkilöliikenteen näköalapaikalla: ”Taksialalla on muutosvaihe menossa. On kiinnostavaa nähdä, mitkä tilauskanavat pysyvät asiakkaiden suosiossa. Uskon, että 02 Taksi tulee välityspalveluna pysymään alalla. Palvelun arvo on siinä, että tilauspuheluihin vastataan kaikkina vuorokauden aikoina. Monella asiakkaalla on tarve saada puhua ihmisen kanssa tilausta tehdessään.”

Mölsä pitää itseään vanhan liiton asiakaspalvelijana: ”Taksinkuljettajan ammatissa ihminen on tärkein. Minä siinä ratin ja istuimen välissä olen asiakaspalvelija. On tärkeää luoda asiakkaalle mielikuva, että osaan asiani ja minuun voi luottaa. Ainut tapa luottamuksen luomiseen on keskusteleminen. Täytyy tietenkin myös tunnistaa, jos asiakas ei halua jutella. Joskus on ollut tilanteita, joissa asiakas on näyttänyt siltä, että haluaa nukkua. Olen sanonut, että nuku vaan. Minä herätän sitten, kun olemme perillä. Tärkein tehtäväni on kuljettaa asiakas turvallisesti ja ajallaan perille.”

Mölsä erottuu muista taksinkuljettajista siinä, että käyttää perinteistä kuljettajan asua. Hänen lakissaan ja takissaan on kuljettajan kokardi. Takin alla on valkoinen paita ja musta solmio. ”Kävin kerran hakemassa lapsia koulusta ja menin heitä aulaan vastaan. Lapset luulivat, että olen poliisi!” Mölsä nauraa.

Mölsä arvostaa taksinkuljettajan työssä sitä, että se on liikkuvaa, itsenäistä ja vapaata: ”Jokaiselle kuljettajalle muodostuu omanlainen tapa ja aika tehdä töitä. Tässä työssä on sekä vapaus että vastuu!”

Mölsän mielestä on hyvä, että asiakkaat saavat valita mihin taksiin he menevät: ”Asiakas maksaa viulun, joten hänellä on oikeus valita. Tulevaisuudessa hyvämaineiset taksiyhtiöt ja taksitoimijat pysyvät alalla. Taksin saatavuus on tärkeintä, ja sen pitää toimia tilauskanavassa. Kun asiakas on saanut hyvää palvelua ja hinta on ollut kohdallaan, hän tilaa taksin uudelleen. Usein asiakkaat valitsevat kiinteähintaisen kyydin. Se on sekä asiakkaan että kuljettajan etu, kun hinnasta ei ole epäselvyyttä.”

Positiivisuus ja asiakassuhteen muodostaminen ovat Mölsälle tärkeitä: ”Jos minulla on huono päivä, se ei ole asiakkaan vika, eikä hän saa sitä nähdä. Kysyn usein asiakkailta, tarvitsevatko he kyydin myös takaisinpäin. He yllättyvät tarjouksesta ja useimmiten tarttuvat siihen. Toki se vaatii minulta kyytiin sitoutumista, mutta ajattelen siten, että hoidan asiakkaan tilanteen kokonaan kuntoon ja jätän positiivisen mielikuvan. Silloin asiakas käyttää taksia jatkossakin.”

Pin It on Pinterest

Share This