8.3.2021

Asiakkaat yllättyvät positiivisesti naiskuljettajan ajaessa paikalle

Taksinkuljettajan työ mielletään edelleen hyvin miehiseksi ammatiksi, mutta naiskuljettajia on yhä enemmän. 02 Taksin kumppanin Taksipalvelu Kivelän kuljettajina on 16 naista. 

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

Yksi Taksipalvelu Kivelän kuljettajista on Lempäälässä asuva Carla Vehmasaho”Vuonna 2018 päädyin alalle vähän vahingossa ja kokeilemaan. 2,5 vuotta on vierähtänyt nopeasti ja olen viihtynyt. Työ on vaihtelevaa, näen ihmisiä ja paikkoja sekä pääsen ajamaan kivoilla autoilla”, Vehmasaho kertoo työnsä hyvistä puolista.

Vehmasahon mielestä taksinkuljettajan työssä ehdottomasti parasta on autolla ajaminen. Hän ajaa E-sarjan Mercedes-Benzia, mutta tunnustaa olevansa BMW-ihminen: ”Autoista kiinnostuneet asiakkaat kysyvät usein suosikkiautomerkkiäni. Siitä syntyy paljon keskustelua, kun kerron tykkääväni BMW:stä. Joskus minulla oli kaveriporukka kyydissä, jossa etupenkkiläinen oli kanssani bemaritiimissä ja takapenkkiläiset kannattivat Mersua. Nauroimme, että taidamme jättää takapenkkiläiset matkan varrelle.”

Vehmasaho kokee, että asiakkaat suhtautuvat pääasiassa hyvin naiskuljettajiin. ”Asiakkaat ovat yleensä positiivisesti yllättyneitä, kun saavat naiskuljettajan. Monet asiakkaat ovat kiinnostuneita siitä, miten uskallan tehdä yövuoroja. Ei tällä alalla tarvitse naisena pelätä. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että minua olisi ahdisteltu ja olisi pitänyt soittaa apua. Treffipyyntöjä toki tulee. Asiakas saattaa tulkita ammattiin kuuluvan ystävällisyyteni väärin.”

Sen Vehmasaho on kuitenkin huomannut, että asiakkaat neuvovat helpommin naiskuljettajaa kuin mieskuljettajaa: ”Tottakai reittitoiveita saa esittää, mutta yleensä äänensävystä kuulee, mikäli opastetaan vain siksi, että ratissa on nainen. Toisinaan olen kuullut myös vitsiä, miten osasinkin ajaa. En ole kovin herkkänahkainen, joten suhtaudun huumorilla. Viime aikoina olen kouluttanut meidän uusia kuljettajia. Usein, kun oppilaani on ollut mies, asiakkaat ovat olettaneet, että minä olen oppilas ja mies opettaja. Se on kyllä ärsyttävää.”

Vehmasaho on tyytyväinen uravalintaansa ja rohkaisee muitakin naisia taksinkuljettajiksi. Taksinkuljettajan tärkein ominaisuus on Vehmasahon mukaan rautaiset hermot: ”Tottakai täytyy myös olla asiakaspalveluhenkinen, jotta on valmis kuuntelemaan asiakkaiden murheita. Tärkeää on olla tilannetajua, että ymmärtää, haluaako asiakas jutella vai ei. Toisaalta pitää olla myös napakka ja sanoa, missä raja tulee vastaan.”

Vehmasahon suosikkiasiakkaita ovat kiireiset asiakkaat: ”Kiireiset asiakkaat haluavat mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen. He ovat aina todella kiitollisia päästessään perille. Jos auto on esimerkiksi hajonnut ja on kiire töihin, niin pääsen pelastamaan ihmisen tien varresta.”

Taksinkuljettajan työssä Vehmasahoa harmittaa välillä se, ettei taksinkuljettajan työn kokonaisuutta ymmärretä: ”Asiakkaat eivät aina ymmärrä, miksi taksi ei saavu välittömästi tai miksi auto ei jää pitkäksi aikaa odottamaan asiakasta, jos hän ei vastaa puhelimeen. Myös siivousmaksu tulee yllätyksenä, kun pahoinvoiva asiakas on sotkenut auton. Pahimmassa tapauksessa auto on silloin koko loppuillan poissa ajosta. Teen töitä proviisiopalkalla, joten kaikki tällainen on poissa tilipussistani.”

Vehmasaho näkee taksialan tulevaisuuden kuitenkin hyvänä: ”Kilpailu lisääntyy varmasti paljon. Olen ollut tyytyväinen Taksipalvelu Kivelään, koska yritys koittaa koko ajan kehittyä ja olla tilanteen tasalla. Yhteistyö 02 Taksin kanssa on yksi hyvä esimerkki tästä. Sillä pärjää, että elää muutosten mukaan.”

Pin It on Pinterest

Share This