3.4.2023

Taksinkuljettajan työ on monipuolista ja sosiaalista

Taksinkuljettajan työ on työskentelyä olosuhteissa, joissa vaaditaan sosiaalista taituruutta, hyviä hoksottimia ja riittävää reittituntemusta. Taksinkuljettaja pärjää työssään kuitenkin hyvillä hermoilla ja maalaisjärjellä ja saa nauttia vaihtuvista maisemista, hauskoista ihmiskohtaamisista ja työstä, joka palkitsee tekijänsä.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

Sosiaalista ja vaihtelevaa työtä

Taksiautoilija pääsee työssään nauttimaan vaihtelevista sosiaalisista tilanteista ja hetkistä. Erilaisia ihmisiä istuu taksinpenkille päivän aikana useita, ja jokainen asiakaskohtaaminen on omanlaisensa. Usein taksinkuljettajat ovatkin juttelevaista ja sosiaalista porukkaa.

Taksikyyti on tarpeen monessa arjen tilanteessa; milloin auto on hajonnut tai polkupyörä varastettu, bussi jättänyt tulematta tai auton avaimet jääneet työpaikalle – tilanteita on lähestulkoon yhtä monta kuin asiakastakin. Tavallisesti aamuisin taksinkuljettajat pääsevät kuskaamaan vanhuksia erilaisten sotekyytien merkeissä. Myös koulukyydit ovat tuttuja aamuisin ja päivisin. Iltaisin ja viikonloppuisin taas kyytiin astuu enemmän nuoria aikuisia ja työikäisiä, jotka suuntaavat viihteelle tai erilaisiin illanviettoihin.

Monesti kuljettajille muodostuu pitkiä, jopa vuosien mittaisia asiakassuhteita. Vaikka asiakaskunta on vaihtelevaa, voi kuljettajilla toisinaan olla vakiokyytejä, jotka toistuvat joka viikko samaan aikaan. Nämä voivat olla esimerkiksi koulukyytejä tai kelakyytejä. Parhaimmillaan kuljettaja pääsee esimerkiksi olemaan läsnä pienen lapsen koulutien alussa ja seuraamaan tämän kasvua isoksi.

Suurin osa hetkistä asiakkaiden kanssa on iloisia ja mukavia ja ne tuovat työpäivään paljon energiaa. Ihmiskontaktit ovat ammatin rikkaus, mistä kuljettaja ammentaa paljon positiivista sisältöä työhönsä. Jos on sosiaalinen ja ihmisläheinen, on taksinkuljettajan työ unelmahommaa.

02 Taksin kuljettajat kuljettavat turvallisuus ja laatu edellä

Tätä nykyä taksialalla luotettavuus ja turvallisuus ovat kilpailuvaltteja. Tämä linkittyy myös paljolti vastuullisuuteen, mikä on 02 Taksille tärkeä arvo. Yhteistyökumppaneidemme kuljettajille on kunnia-asia antaa asiakkaille ensiluokkaista palvelua, mistä johtuen taksin hintatiedot ovat aina näkyvissä ja matkoille on mahdollista valita kiinteä hinta. Tuolloin sekä kuljettaja että asiakas tietävät, mitä kyyti tulee kustantamaan.

Työvälineestä eli autosta huolehtiminen on kuljettajalle kunnia-asia, ja autoa pestään lähes päivittäin. Autosta pidetään hyvää huolta, sillä sen kunto on suoraan yhteydessä myös onnistuneeseen asiakaskokemukseen.

02 Taksi panostaa erityisen tarkasti korkeaan laatuun sekä kehittymiseen asiakaspalautteiden pohjalta. 02 Taksin etuja ovat korkeatasoisuus sekä kuljettajien ammattitaito, mitkä ovat meille ja yhteistyökumppaneillemme ylpeydenaiheita. Pääsääntöisesti kuljettajat saavat antamastaan palvelusta aina arvioksi täydet viisi tähteä. Palvelun laatu mahdollistuu niin vastuullisten ja ammattitaitoisten kuljettajien kuin tehokkaan laadunvalvonnan avulla.

”Meidän ylpeydenaiheitamme ovat turvallisuus ja täsmällisyys. Kun taksialalla tuulee, saavat myös meidän kuljettajamme ansaitsematonta lokaa, vaikka tarjoamamme palvelu on korkeatasoista ja läpinäkyvää. Emme pysty vaikuttamaan lennosta otettujen taksien laatuun, mutta 02 Taksin kautta tilatut kyydit vastaavat aina korkeimpia laatustandardejamme. Jos haluaa varmistaa asiallisen ja luotettavan taksikyydin, kannattaa tilaus tehdä joko sovelluksellamme tai puhelinpalvelussamme.” 02 Taksin kumppanuuspäällikkö Jaana Rantamäki kertoo.

Taksinkuljettajan palkka – alalla on runsaat ansaintamahdollisuudet

Viikonloppuisin taksikyytien teema painottuu enemmän vapaa-aikaan liittyviin ajoihin ja sitä kautta ilta- ja yöaikoihin. Arkisin hyville ansioille pääseminen on mahdollista, mutta se vaatii kuljettajalta aktiivisuutta; jos kyytejä osaa etsiä hyvin, on taksikuskin palkka sen mukainen. Viikonloppuna sen sijaan on usein helpompaa, sillä asiakkaita on silloin enemmän ja kyydittävän saa usein kyytiinsä vain suhauttamalla taksitolpalle. Viikonloput ovatkin taksinkuljettajan kulta-aikaa, jolloin tienestit nousevat helposti arkea korkeammiksi.

Taksinkuljettajan työ palkitsee varmasti tekijänsä. Alalla on mahdollista päästä useamman tuhannen euron ansioihin. Jos on töissä silloin, kun on kysyntää ja liikkuu siellä, missä ihmiset liikkuvat ja osaa käyttää eri tilauskanavia, ei varmasti elä tyhjätaskuna. Hyviä ansioita tahkotakseen on kuljettajan seurattava ajankohtaisia tapahtumia ja osattava sijoittua oikein sellaisille alueille, joissa tietää olevan kysyntää. Myös paluukyytejä kannattaa yrittää metsästää; jos esimerkiksi antaa asiakkaalle kyydin teatteriin, voi sopia mahdollisesta paluukyydistä tämän kanssa. Pelisilmästä on paljon hyötyä.

Taksinkuljettajan ammatti polkuna yrittäjyyteen

Taksinkuljettajan työn tarjoamat monipuoliset uramahdollisuudet voivat yllättää alaa tuntematonta ihmistä. Taksinkuljettajan on mahdollista työskennellä taksifirman palkkalistoilla, jolloin hän työskentelee esimiehen alaisuudessa. Toisaalta on mahdollista työskennellä yrittäjänä, jolloin saa olla oman itsensä herra. Vaihtelua on myös taksifirmojen palkkalistoilla, sillä jotkut yritykset palkkaavat taksinkuljettajia ja toiset palkkaavat yrittäjiä. Monet taksinkuljettajat ovatkin aloittaneet uransa ensin taksiyhtiön palkkalistoilla ja tämän jälkeen edenneet urallaan itsenäisiksi yrittäjiksi ja palkanneet omia alaisia.

Kuljettajan työn monet kasvot

Taksinkuljettajan työ ei ole paikkasidonnaista, sillä taksinkuljettaja on vapaa menemään mihin haluaa. Jos esimerkiksi kaipaa täydellistä maisemanvaihdosta, voi hypätä auton rattiin ja hurauttaa Lappiin laskettelemaan ja samalla tehdä muutaman taksikeikan kuljettamalla iloisia skimbaajia Hulluun Poroon.

Taksiala tarjoaa myös etenkin nuorille työtä pelkäämättömille ihmisille monia uramahdollisuuksia yksityisyrittäjyyden saralla. Kokemus yrittäjyydestä voi olla kullanarvoista, vaikka ei loppuelämäänsä taksinkuljettajan työtä tekisikään. Osaamistaan pystyy siis taksinkuljettajana laajentamaan huimasti ja omaa yritystoimintaa luotsatessaan ovat toimintamahdollisuudet ja liikkumavara hyvin suuria. Tällä hetkellä alalla olisi tilaa ja markkinarakoa monenlaisille kyytipalveluille.

Pin It on Pinterest