20.6.2022

Menevän sähkötaksit voi jatkossa tilata 02 Taksin kautta Pääkaupunkiseudulla ja Rovaniemellä

Kiinnostus vähäpäästöisiä takseja ja sähkötakseja kohtaan kasvaa. 02 Taksin tilausdatan mukaan Helsingin alkuvuoden taksitilauksista 5 % on ollut vähäpäästöisten autojen kyydissä ja 1 % täyssähköautojen kyydissä. Toukokuusta lähtien 02 Taksi -palvelusta on voinut valita sähköauton SnapCab Electricin lisäksi Menevältä.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

Henrik Hörhammer on Menevän sähkötaksin kuljettaja pääkaupunkiseudulla. Hänen ensimmäinen sähköautokokemuksensa oli sähkötaksi. Hän ajaa Peugeot E Travelleria. Se on tila-auto, johon mahtuu 8 henkeä. Menevällä on sähkötakseina myös Audin viisipaikkaisia Q4 SUV-citymaastureita.

Menevän sähköautoja on pääkaupunkiseudulla liikenteessä yhteensä 80 ja Rovaniemellä 10. Sähköauton voi tilata 02 Taksin kautta sekä sovelluksella että puhelinpalvelusta.

Hörhammer kertoo joidenkin asiakkaiden valitsevan taksin sen perusteella, että ovat tunnistaneet sen sähköautoksi.

”Valinta tehdään joko uteliaisuudesta tai halutaan tehdä ekologinen valinta. Eniten asiakkaita kiinnostaa sähköauton toimintasäde. Moni on tällä hetkellä harkitsemassa sähköauton ostamista, ja taksiin hypätessään he saavat tuntuman, millainen kyyti käytännössä on. Ei ole tullut vastaan sellaista asiakasta, joka ei olisi vakuuttunut matkan päätteeksi. Itsekin olin alussa skeptinen, mutta nyt voin varauksetta suositella sähköautoa niin henkilökohtaiseen käyttöön kuin taksikäyttöönkin.”

Pääkaupunkiseudulla Audin akulla ajaa kesäolosuhteissa noin 400 km ja Peugeutilla noin 300 km. Hörhammer lataa akun aina työvuorossa kahvitauolla.

”Akun saa 80 % täyteen reilussa 20 minuutissa. Se on just kahvitauon verran ja taas on autossa 250 km lisää toimintasädettä. Pääkaupunkiseudulla on lähes jokaisen isomman marketin pihalla latauspisteet, monien pikaruokaravintoloiden parkkipaikoilla on latauspisteet ja Menevällä on oma latausasemansa. Sähköautot eivät ole kovin yleisiä vielä, joten latauspisteet ovat käytännössä aina vapaina. On fiksua, kun latauksen hinta määräytyy ajan perusteella, niin kukaan ei jätä autoa siihen esimerkiksi yöksi lataukseen.”

Hörhammerin mielestä asiakkaan näkökulmasta sähköautossa on parasta matkustusmukavuus. ”Näissä autoissa on äärettömän hyvät tilat. Kun moottoritila on pienempi, niin sisätilaa on saatu kasvatettua ja jalkatilaa on enemmän. Kiihdytyksessä ei tule lainkaan sitä perinteistä vaihteen vaihtamisesta aiheutuvaa nykimistä. Asiakas voi rauhassa kirjoittaa tai lukea, kun kyyti on tasainen. Jos siis arvostaa hiljaista, tasaista, mukavaa ja rentouttavaa kyytiä, niin kannattaa valita sähkötaksi.”

02 Taksin operatiivinen johtaja Petteri Niemi iloitsee siitä, että Menevän sähkötaksien myötä sähkötaksien saatavuus paranee merkittävästi pääkaupunkiseudulla ja Rovaniemellä: ”Haluamme, että asiakkaat voivat tehdä vihreän valinnan myös taksiliikenteessä ja tästä syystä kannustamme yhteistyökumppaneitamme sähkötaksien hankkimiseen. Nyt pääkaupunkiseudun asiakkailla on käytännössä aina mahdollisuus valita palvelustamme täyssähköauto.”

Asiasta uutisoi myös Kuljetus.Net.

Lisätietoja:

Petteri Niemi, operatiivinen johtaja, 02 Taksi Oy, puh. 044 222 4222

02 Taksi kokoaa luotettavien ja hyvämaineisten taksiyhtiöiden tarjonnan yhteen ja samaan paikkaan. Palvelussa on jo yli 40 taksiyhtiötä ja yli 7000 taksia. Välitämme taksiyhtiöille vuositasolla yli miljoona tilausta. 02 Taksia käyttäessä asiakas voi valita taksikyydin matkan hinnan, auton saapumisajan ja asiakasarvioiden perusteella sekä tilata premium-auton, vähäpäästöisen auton tai tila-auton.

02 Taksin tavoitteena on palauttaa suomalaisten luottamus taksilla matkustamiseen. Helpotamme turvallisen taksin tilaamista ja tarjoamme tasapuolisen kyytien vertailun koko Suomessa. Samalla haluamme edesauttaa kumppaneinamme toimivien taksiyhtiöiden menestymistä kilpaillussa markkinassa. 02 Taksi kompensoi kaikki tilauskanaviensa kautta yhteistyökumppaneille tilattujen kyytien päästöt.

Pin It on Pinterest