16.12.2020

Monitoimiyrittäjä Lauri Kovanen haluaa yhdistää ihmiset ja palvelut Pyhätunturilla

Lauri Kovasen tarinaa pohjustettiin jo vuonna 1978, kun hänen isänsä ja setänsä perustivat Kovasen-taksiyhtiön. Vuonna 1983 Lauri Kovanen syntyi perheeseen, jossa kuljetusyhtiö oli keskeinen osa elämää. Hän on työskennellyt kouluikäisestä lähtien perheyrityksessä. Vuonna 2011 yritys myytiin, ja Lauri Kovasen oma yhtiö Helsinki Limo jatkoi tilausajomarkkinoilla.  

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

Koronavuosi ei ole säästänyt Lauri Kovasta yllätyksiltä. Liikematkustamiseen ja luxus-kuljetuksiin erikoistuneen Helsinki Limon liikevaihdosta suli keväällä 90 %. Kevään jälkeen liikevaihto on nyt hitaasti palautumassa kohti normaalia tilannetta.

Syksyllä Kovasen yrittäjäperheelle tuli mahdollisuus ostaa yhdessä Loipon yrittäjäperheen kanssa Pyhätunturilta päärinteen rinneravintola Huttu-Uula edellisten yrittäjien jäädessä eläkkeelle. Tällöin Kovanen päätti toteuttaa myös pitkäaikaisen haaveensa muuttaa vähintään talvisesongiksi Lappiin.

Nyt Pyhälle ollaan rakentamassa uutta palvelukokonaisuutta, johon kuuluu mökkikylä Parkside Pyhä, Sunday morning resort, vuokramökkejä ja Pyhän Uula ravintola. Tulevina projekteina Kovasella ja hänen yrittäjäkumppaneillaan on Pyhä Bassi nimellä kulkeva hotelli ja chalet-huoneistot, alppitaloalue ja Pyhä info -palveluyhtiö. Pyhä infon keskeisenä ajatuksena on yhdistää Pyhän palvelut asiakkaille helposti tavoitettavaksi. Tavoitteena on tehdä Pyhätunturista Suomen kotoisin ja mukavin tunturi luonnon ääressä.

”Ravintolan ostaminen tehtiin pitkälti tunnepohjalta, sillä emme halunneet sen päätyvän kenenkään tunturin ulkopuolisen käsiin. Ravintola on ollut tunturissa jo 20 vuotta. Se on keskeinen tekijä alueella. Vanha henkilökunta jäi meidän ja asiakkaiden iloksi töihin, ja omaksi tehtäväksemme tuli asiakaspalvelukonseptin hiominen ja toimintojen tehostaminen. Vaimoni valmistuessa juuri restonomiksi hänestä tuli Uulaan ravintolapäällikkö. Lokakuussa uudistimme sisätiloja, päivitimme ravintolan tekniikan, lämmön talteenoton ja sähköt vihreiden arvojen mukaisiksi. Uudistettu ravintola on ollut avoinna marraskuun alusta lähtien ja ajankohta huomioiden pöhinä on ollut positiivinen. Tarjoamme ilolla ja ylpeydellä lappilaista lähiruokaa kotimaisista raaka-aineista!” Kovanen kertoo iloisena.

Kovaselle Pyhätunturi on tuttu lomapaikka lapsuudesta lähtien. Hän näkee paikassa paljon käyttämätöntä potentiaalia: ”Pyhätunturi on ollut pitkään Rukan, Ylläksen ja Levin varjossa palveluiden ollessa hieman levällään. Nyt monessa yrityksessä on tapahtunut eräänlainen sukupolvenvaihdos, jonka myötä asioita on alettu tekemään avoimemmin ja enemmän yhdessä. Haluamme yhteistyöllä tuoda Pyhän palvelut yhteen ja kaikille asiakkaille helposti lähestyttäviksi!”

Taksipalvelun digitaalinen aalto Pyhätunturille

Taksilain muutoksen jälkeen Pyhätunturin taksipalvelut ovat olleet pääosin yksittäisen toimijan varassa päivystysvelvoitteen poistuttua. Asiakkaiden kuljettamiseksi ravintolayrittäjät hankkivat ravintolalle Uulabiilit, joilla asiakkaita noudettiin ravintolaan ja takaisin mökeilleen, sekä toimitettiin ruokia asiakkaiden luo. Ennen kuin palvelusta ehdittiin edes julkisesti kertoa, alkoi muitakin kuljetustiedusteluita tulla tuon tuosta. Kysyntään vastaamiseksi perustettiin Pyhä info, jossa yhteistyössä Kovaselle Helsingistä tutun 02 Taksin kanssa lähdettiin ratkaisemaan kuljetusongelmaa nykyaikaisesti:

”Olin lupaillut itselleni, etten enää palaa tavalliseen taksimarkkinaan, mutta tunsin, että tähän oli yhteisen Pyhän ja asiakkaittemme hyväksi tartuttava. Pyhä infon tarkoitus on tarjota Pyhän taksipalvelut koko Suomen kattavassa 02 Taksi -sovelluksessa. Tarkoituksemme on ottaa mukaan paikalliset taksiyrittäjät sekä laajentaa alue Luostolle, Kemijärvelle ja Sodankylään. Halusimme ehdottomasti yhteistyökumppaniksemme 02 Taksin, jonka kautta asiakkaat voivat tehdä tilaukset soittamalla tai sovelluksella. Tämän myötä asiakkaiden ei tarvitse enää soitella kaikkia yrittäjiä läpi löytääkseen vapaan ja ajossa olevan auton.”

Kovanen näkee suomalaisen taksimarkkinan tulevaisuuden valoisana viime vuosien turbulenssista huolimatta:

”Tulevaisuudessa muutamat isot toimijat jäävät jakamaan kokonaisuutta pienten toimijoiden toimiessa palveluntarjoajina tai erikoistuessa erikoispalveluihin kuten Helsinki Limo. Nykyisin monet yrittävät toimittaa kaikkea kaikille, mikä aiheuttaa kannattavuusongelmia. Lopettamisia ja konkursseja onkin nähty vuoden 2020 aikana. Pienten lakikorjausten jälkeen tästä tulee lopulta hyvä, kunhan päättäjät keskittyvät ongelmatapauksiin sen sijaan, että sääntelevät ja vaikeuttavat asiansa mallikkaasti hoitavia toimijoita. Tekniikka, digitalisaatio ja vihreät arvot pitää ottaa huomioon tulevaisuuden taksimaailmassa. 02 Taksi on hyvä esimerkki palvelusta, joka yhdistää luotettavien taksiyhtiöiden autoja ja tuo ne asiakkaan saataville nykyaikaisin ratkaisuin koko Suomessa.”

Lappi on yksi suurimmista korona-ajan voittajista

Pyhätunturin matkailu on kukoistanut tänä vuonna. ”Majoituksemme ovat olleet hyvässä käytössä ja varattuina koko talvisesongin loppuun muutamaa viikkoa lukuun ottamatta. Täällä ei ole Tukholman risteilyn tunnelmaa tai disco-halleja, vaan puhdasta luontoa, koskematonta maastoa, huippurinteet ja hyvät palvelut”, Kovanen hymyilee.

Kovasella on suuri luotto siihen, että Lapin matkailu tulee kasvamaan myös tulevaisuudessa: Suomen Lappi on yksi suurimmista korona-ajan voittajista, vaikka suurille ulkomaisille turistimassoille palvelunsa luoneet yritykset kärsivätkin pahasti. Kesällä näki, miten monet suomalaiset olivat tulleet ensimmäistä kertaa kesällä Lappiin ja jakaneet kuvia sosiaalisessa mediassa. Sana Lapin kauneudesta leviää suositusten kautta. Alueen yritysten pitää nyt vain huolehtia siitä, että palvelu on niin hyvää ympäri vuoden, että tänne halutaan tulla jatkossakin.”

Kovaselle itselleen Pyhätunturilla tärkeintä on lepo, luonto ja ihmiset: ”Oltuani juuri pari päivää Helsingissä, tuntui kaikkialla olevan järjetön härdelli ja kireä tunnelma, josta halusin päästä äkkiä pois. Tunturissa arkirytmi on erilainen, eikä aivot ylikuormitu. Talven kaamos ja revontulet ovat ainutlaatuisia. Vastapainona on keskikesän aurinko, joka paistaa ympäri vuorokauden kuukausikaupalla! Näitä käydään Kiinasta asti katsomassa privaattilennoilla. Suomalainen voi tulla tänne helposti vaikka autolla ja nukkua teltassa, matkailuautossa tai mieluisassa majoituksessa. Suosittelen näitä kotimaanmatkailun rikkauksia kaikille!”, Kovanen päättää.

Lisätietoja:

Petteri Niemi, 02 Taksi, +358 44 222 4222
Lauri Kovanen, Helsinki Limo,  +358 400999 111

02 Taksi välittää numerosta 020230 vuosittain yli 500 000 taksitilausta, minkä lisäksi syksystä 2019 alkaen tarjolla on ollut myös ilmainen mobiilisovellus. 02 Taksia käyttäessä kuluttaja voi valita auton muun muassa matkan nopeuden, asiakasarvioiden tai jopa automallin perusteella

Tällä hetkellä 02 Taksin tilauspalvelu toimii koko maassa ja taksiyhtiöiden vertailupalvelu suurimmissa kaupungeissa. Uusia taksiyhtiöitä liittyy palveluun jatkuvasti ja vertailupalvelu on sitä mukaa myös laajentumassa usealle uudelle alueelle lähiaikoina.

Pin It on Pinterest