7.4.2021

Taksinkuljettaja Petteri Lindroos tarjoaa premium-palvelua Kotkassa ja pääkaupunkiseudulla

Petteri Lindroos on 02 Taksin kumppanin kotkalaisen Taksiparonin taksinkuljettaja. Usein hänen työpäiviinsä kuuluu asiakkaiden vieminen Helsinki-Vantaan lentokentälle ja takaisin. Siinä välissä hän saattaa ottaa kyytejä vastaan pääkaupunkiseudulla.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

Petteri Lindroos aloitti taksinkuljettajana vuonna 1979. Sen jälkeen hän on ajanut linja-autoa Suomessa ja rekkaa Euroopassa. Neljä vuotta sitten hän palasi juurilleen, kun Taksiparoni perustettiin ja hän liittyi mukaan porukkaan.

Taksiparoni tarjoaa premium-palvelua. ”Tänä päivänä palvelu korostuu taksipalvelussa, kun ei ole enää vain yhtä taksia paikkakunnalla, jota kaikki käyttävätEmme halua kilpailla hinnoilla, vaan panostamme henkilökohtaiseen palveluun. Vaikka taksi on monelle jo arkipäivää, niin se on silti vielä monelle erityinen tilanne päästä taksin kyytiin. Huomioin asiakkaan ensihetkestä viimeiseen hetkeen asti.  Kun vien vanhempien ihmisten tavarat ovelle tai rapulle asti, he kiittävät siitä kovasti. Pienet eleet eivät vie paljon aikaa, mutta sillä jää mieleen.” Lindroos kertoo Taksiparonin palvelukulttuurista.

Lindroosin mielestä taksinkuljettajan työssä on parasta asiakkaat ja työn haasteellisuus. Osa asiakkaista haluaa jutella, osa levätä ja jotkut jopa nukkua koko matkan ajan. ”Ei ole kahta samanlaista työpäivää ja pitää mukautua erilaisiin tilanteisiin. Asiakkaanmukaisuus ja tilannetaju kehittyy ajan myötä yhä paremmiksi” Lindroos toteaa.

Taksialalla osa on yrittäjiä ja osa työntekijöitä. ”Joskus asiakas kysyi minun mielipidettäni isännästä. Hämmästyin kysymyksestä, mutta kerroin olevani erittäin tyytyväinen työhöni. Koen sen niin, että jos minulla on hyvä olla, niin isännälläkin on hyvä olla!” Lindroos kommentoi perinteistä isäntä ja renki -asetelmaa.

Taksiparonin kaikki kuljettajat ovat kotkalaisia, mutta heillä on paljon sopimuskuljetuksia Helsinkiin. He kuljettavat esimerkiksi lääkkeitä pääkaupunkiseudulle ja ihmisiä lentokentälle. Taksiparoni päätti hyödyntää kuljetusten välissä olevan ajan ja ajaa kyytejä pääkaupunkiseudulla. Taksilain muutoksen jälkeen on ollut mahdollista, että taksinkuljettajat voivat ottaa asiakkaita myös muualla kuin määrätyllä asemapaikallaan.

”Joskus saattaa olla niin, että vien aamulla asiakkaan lentokentälle ja iltapäivällä takaisin Kotkaan. Haemme tehokkuutta sen suhteen, että otamme kyytejä vastaan siellä missä olemme. Ennen korona-aikaa otin usein Tikkurilan asemalta asiakkaita kyytiin. Se toimi hyvin.”, Lindroos kertoo.

Petteri Lindroos tuntee pääkaupunkiseudun jo melko hyvin, mutta joutuu välillä turvautumaan navigaattorin apuun: ”Asiakkaat ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä sen suhteen, että käytän navigaattoria. He myös naureskelevat, että puheestani huomaa, etten ole helsinkiläinen. Hyvin minut on siis otettu vastaan ja olen saanut palvelustani paljon positiivista palautetta.”

Nykyään yhä suurempi määrä tilauksista tulee sovelluksen kautta. 02 Taksi -sovelluksessa asiakas näkee auton merkin, mallin ja rekisterinumeron, kun kuljettaja hyväksyy kyydin. ”Asiakkaat ovat kommentoineet, että on mukava nähdä etukäteen missä ja mikä auto on tulossa. Siitä tulee olo, että heidän tilauksensa on henkilökohtaisesti huomioitu. On myös hyvä, että tilauksissa on nykyään mukana asiakkaan puhelinnumero. Tulee paljon vähemmän hukka-ajoa, kun asiakkaalle voi soittaa, ellei häntä näy missään. Aiemmin kuljettajalla ei ollut mitään mahdollisuutta saada asiakkaaseen yhteyttä, jos tilauksen osoite oli jostain syystä väärä” Lindroos kertoo sovellustilausten hyvistä puolista.

Lindroos näkee taksi-alan tulevaisuuden haasteellisena mutta positiivisena: ”Aika on vaikea, mutta hyvä tästä tulee. Ei pidä etsiä pelkästään huonoja puolia. Itse haluan painottaa palvelua ja asiakkaiden tarpeiden huomioimista. Taksinkuljettaminen ei ole pelkkää ajamista, vaan tärkeintä on hyvä palvelu, siisteys, luotettavuus ja edullisuus. Asiakas on tärkein, sillä ilman asiakasta ei ole meitäkään.”

Pin It on Pinterest

Share This