4.11.2020

02 Taksin asiakaspalvelussa on huomattu, että työergonomiaan ja etätöihin panostaminen laskee sairauspoissaoloja

Työergonomia on aina ollut 02 Taksin asiakaspalvelua tuottavassa 020202 Palvelut Oy:ssa tärkeää. Toimistolla kaikkien työpisteillä on sähköpöydät, ja työtuoleiksi on monenlaisia vaihtoehtoja. Ergonomiaan haluttiin luonnollisesti panostaa myös etätöissä.

Maaliskuussa monessa työpaikassa siirryttiin aivan uuteen tilanteeseen, kun henkilöstö siirtyi tekemään töitä kotona. Näin tehtiin myös 02 Taksin asiakaspalvelua tuottavassa 020202 Palvelut Oy:ssa.

”Asiakaspalvelijoiden etätyö oli meille aivan uusi asia, mutta halusimme varmistaa henkilöstöllemme turvallisen työpaikan. Hyvin lyhyellä varoajalla mahdollistimme etätyöskentelyn kaikille halukkaille. Melkein puolet asiakaspalvelijoistamme on työskennellyt maaliskuusta lähtien kotitoimistolta”, kertoo 020202 Palvelut Oy:n operatiivinen johtaja Salla Raejoki-Alihaanperä.

Yksi etätöissä olevista asiakaspalvelijoista on 020202 Palvelut Oy:n pääluottamushenkilö Mervi Teronen.

”Omaan elämäntilanteeseeni etätyöt sopivat todella hyvin. Meillä on iso talo, jossa saan työskennellä kaikessa rauhassa. Etätyöt säästävät aikaa ja rahaa. Voin esimerkiksi laittaa ruuan viimeisellä tauolla uuniin, jolloin se on työpäivän loputtua valmista. Voin myös halutessani lähteä töiden päätteeksi suoraan lenkille. Olen huomannut etätyön myötä nukkuvani öisin yhden tunnin pidempään.”

Työergonomia on aina ollut Nollakakkosessa tärkeää. Toimistolla kaikkien työpisteillä on sähköpöydät, ja työtuoleiksi on monenlaisia vaihtoehtoja. Ergonomiaan haluttiin luonnollisesti panostaa myös etätöissä.

”Meillä on ollut etätöiden alusta lähtien ylimääräisiä taukoja jumppaamista ja venyttelyä varten. Saimme myös hakea työpaikalta työtuolin. Kun selvisi, että etätyö tulee jatkumaan, kaikki halukkaat saivat kotiinkuljetuksella sähköpöydän. Kun olen kertonut näistä järjestelyistä muualla työskenteleville, on se aiheuttanut kateellisia vau-huokauksia”, Teronen hymyilee.

Nollakakkosessa on huomattu, että sairauspoissaolot ovat selkeästi laskeneet etätyöskentelyn myötä.

”Jos sähköpöydillä estämme yhdenkin työntekijämme tuki- ja liikuntaelimiin liittyvän pitkän sairauspoissalon, niin kaikki sähköpöydät ovat maksaneet itsensä takaisin”, toteaa Raejoki-Alihaanperä.

Etätöitä ja lähitöitä jokaiselle sopivan mallin mukaan

Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että työkavereihin voi luontevasti pitää yhteyttä sekäs lähellä että kaukana. Nollakakkosessa sisäisessä viestinnässä hyödynnetään mm. chattia.

”Ihan samalla tavalla läppä lentää siellä chatissa kuin livenäkin! Olemme perustaneet esimerkiksi yövuorossa ryhmiä, joissa juttelemme keskenämme. Tuntuu, että toisella paikkakunnalla työskentelevät työntekijät ovat tulleet paljon tutummiksi. Olen saanut etätyöaikana jopa kaksi uutta ystävää.”, Teronen iloitsee.

Vaikka kaikki on sujunut etätöissä hyvin, tunnustaa Mervi pari huonoa puolta: ”Jos minulle tulee puhelussa jokin akuutti ongelma, en voi pyytää vieruskaverilta apua. Niin ja oma jääkaappi on aivan liian lähellä!”

Kaikki eivät halua tehdä etätöitä. Sekin on Nollakakkosessa otettu huomioon.

”Vaikka suurin osa etätyössä olleista on tykännyt siitä, ymmärrän hyvin, ettei se sovi kaikille ja kaikkiin elämäntilanteisiin. On todella arvokasta, että voi itse valita, työskenteleekö etänä vai ei. Ketään ei pakoteta!” Teronen kehuu työnantajansa joustavuutta.

Etätyö tulee jatkumaan Nollakakkosessa myös tulevaisuudessa. Tulevia etätyön pelisääntöjä on pohdittu sisäisessä työryhmässä.

”Ei meillä ole mitään syytä lopettaa hyvin toimivaa etätyöskentelyä, vaikka pandemia jossain vaiheessa saadaankin selätettyä. Työnantajien on turha pelätä, että tulokset laskevat etätyön myötä. Meillä ne ovat päinvastoin jopa nousseet!” summaa Raejoki-Alihaanperä.

020230-numerossa sekä ilmaisessa mobiilisovelluksessa toimiva 02 Taksi on taksien tilaus- ja vertailupalvelu, joka välittää vuosittain yli 500 000 taksitilausta. 

Pin It on Pinterest

Share This