10.3.2023

Taksiykkösten toimitusjohtaja Heidi Lampinen näkee taksialan täynnä mahdollisuuksia ja liikkumavaraa

Heidi Lampinen aloitti toimitusjohtajana Taksiykkösten puikoissa tammikuussa 2021 ilman aiempaa kokemusta taksialalta. Nyt hän luotsaa Taksiykkösiä eteenpäin jo kolmatta vuotta ja näkee alan täynnä erilaisia mahdollisuuksia liiketoiminnan toteuttamiseksi.

metro taksi on uusi 02 taksin kumppani pääkaupunkiseudulla

Toimitusjohtajan tehtävä tarjoaa näköalapaikan taksialalle

Vuosi 2018 mullisti taksialaa, kun taksilaki uudistui. Monet alan ihmiset seurasivat uudistuksen etenemistä ja heidän mukanaan myös Heidi Lampinen. ”Alan muutokset kiinnostivat minua, sillä isäni oli taksiyrittäjä ja ala oli sitä kautta minulle tuttu. Aiemmin olin toiminut yrityskehittäjänä myynnin ja markkinoinnin tehtävien parissa. Kun Taksiykkösten toimitusjohtajan paikka tuli hakuun vuoden 2020 lopulla, ajattelin, että siinä työssä pääsisin katsomaan, mitä mahdollisuuksia ala ja lakimuutoksen tuomat uudistukset tarjoavat. Kyllähän se oli mielenkiintoista, kun muutokset olivat niin tuntuvia. Nykyisin alalla on aiempaa enemmän erilaisia liiketoimintamahdollisuuksia.”

Taksilain uudistuminen toi mukanaan asiakkaalle mahdollisuuden valita vapaammin haluamansa taksin. Sen myötä taksiyhtiöiden piti tuoda itseään entistä enemmän esille, kun kilpailuasetelma muuttui. Vakiintuneet toimintamuodot vaihtuivat, ja yhtiöiden oli luotava uusia palvelukonsepteja ja toimintatapoja. Heidi pääsi aloittamaan uudessa tehtävässään kaksi vuotta lain uudistumisen jälkeen ja on sittemmin kartuttanut runsaasti kokemustaan alalta.

”Työnkuvaani kuuluvat pähkinänkuoressa kaikki juoksevat asiat. Yhtiömme haluaa mahdollistaa ensiluokkaisen asiakaskokemuksen ja minun tehtäväni on varmistaa, että se onnistuu. Tilausprosessin helppous ja mutkattomuus, taksien saatavuus sekä kuljettajien ohjeistus ja koulutus ovat minun vastuualueellani. Toinen erityisen tärkeä seikka on se, että taksit ovat korkeatasoisia ja siistejä, kuljettajat asiakaspalvelun ammattilaisia ja että brändimme näkyy ja asiakkaat osaavat valita meidät. Työ on vaihtelevaa ja sopivalla tavalla haasteellista – tekemistä riittää vaikka kuinka.”

Heidi toivottaa naiset tervetulleeksi alalle

Taksiala on tyypillisesti mielletty miesvaltaiseksi ja Heidi pitää naisten saapumista alalle tervetulleena. ”Meillä on Kuopiossa taksinkuljettajia suunnilleen 160 ja Joensuussa kolmisenkymmentä. Kun aloitin tässä työssä, yllätyin naistaksinkuljettajien määrästä. Naisia on noin viidesosa kuljettajista, eli he ovat vähemmistönä, mutta odotin, että naisia olisi ollut vieläkin vähemmän. Toivoisin toki, että naisia tulisi lisää kuljettajiksi, sillä se rikastaisi alaa.”

Heidin mukaan taksinkuljettajan työ on ensisijaisesti asiakaspalvelutyötä, mikä ei katso sukupuolta. ”Mielestäni olisi hyvä, että ala ei ole pelkästään mies- tai naispainotteinen. Kannustan ketä tahansa lähtemään alalle, sillä työssä tärkeintä on asiakkaan kohtaaminen; siinä ollaan todella lähellä asiakasta pienessä tilassa. Kohtaamiset ovat siis intiimejä ja tunnetilat vaihtelevat, sillä asiakas saattaa olla matkalla juhliin, sairaalaan tai mihin vain. Kuljettajalle ihmiskohtaamiset ovat hyvin erilaisia ja taksinkuljettajan työ on täydellinen asiakaspalvelun oppikoulu.”

Heidin mielestä naisten lisääntyminen alalla toisi mukanaan raikkaan tuulahduksen. ”Naiskuljettajien lisääntyminen toisi varmasti mukanaan tuoreutta ja moderniutta ja turhan maskuliininen kuva kaikkoaisi alalta. Se voisi muuttaa mainekuvaa varsinkin, kun työntekijäpula on tällä hetkellä taksialalla todella suuri.”

Taksinkuljettajan ammatti sopii ikään ja sukupuoleen katsomatta lähes kenelle tahansa. Heidin mukaan Taksiykkösten leivissä on monenlaisia ihmisiä; eläkeläisiä, opiskelijoita ja ihmisiä, jotka tekevät päätyönään jotain aivan muuta. ”Tämähän on yksi joustavimmista töistä mitä on, minkä lisäksi työstä pystyy ammentamaan paljon. Taksinkuljettajan työ on täynnä hyvin merkityksellisiä hetkiä ja kohtaamisia asiakkaiden kanssa. Meillä onkin töissä esimerkiksi henkilöitä, jotka tekevät päätyönään jotain vähemmän sosiaalista työtä, ja haluavat sen vuoksi päästä vielä taksin rattiin, jossa saa olla ihmisten kanssa tekemisissä.”

Kuljettajaksi pystyy ryhtymään siis lähestulkoon kuka vain, kenellä on ajokortti ja taito olla ihmisten kanssa. Taksiykköset tarjoaa omalla toimialueellaan koulutusta, minkä läpäistyään on valmis toimimaan ammatissa. ”Me järjestämme yleiskoulutuksia, minkä lisäksi yrittäjät kouluttavat niin sanotusti vierihoidolla eli siten, että taksinkuljettajaksi oppii työn ohessa. Lisäksi järjestimme juuri kuuden viikon mittaisen rekrykoulutuksen, jossa oli niin perinteistä luokkaopetusta kuin työssäoppimista autossa. Paikallistuntemuksen oppiminen vie isoimman osan ajasta, sillä sen suhteen meillä on korkeat vaatimukset. Haluamme tarjota koulutusta ja sitä kautta ylläpitää taksinkuljettajiemme korkeaa ammattiprofiilia.”

Muutoksen tuulet jatkavat puhaltamistaan tulevaisuudessa

Vaikka taksilaki uudistui vuonna 2018, eivät uudistukset ole jääneet menneisyyteen. Heidin tehtävä on luotsata Taksiykkösiä eteenpäin, minkä tiimoilta yksi hänen keskeisimmistä tehtävistään on ollut kehittämishanke, jossa on kehitetty uutta digitaalista tilausalustaa.

Uuden digitaalisen alustan kehittäminen liittyy osaltaan paljon suurempaan projektiin. ”Tavoitteena on muun muassa yksityisautoilun väheneminen ja että yhä useampi ihminen valitsisi taksin oman auton sijasta. Uusi alusta liittyy myös siihen, mihin kaikkeen taksi kykenee; se voi kulkea ihmisten ja tavaroiden välillä, minkä tiimoilta erityisen mielenkiintoinen teema on maaseutu. Maaseudulla asuu entistä vähemmän väkeä, joten taksi voisi toimia siellä esimerkiksi iäkkäiden ihmisten tukena. Taksinkuljettaja voisi ikään kuin tehdä tarkistuskäyntejä ikäihmisen luona, huolehtia tämän lääkkeenotosta ja tarkistaa, että kaikki on hyvin.” Heidi luettelee.

Erilaisia mahdollisuuksia taksialalla riittää; taksinkuljettajat tekevät muutenkin työtä ihmisten kanssa ja ovat monesti tukena ja apuna esimerkiksi ikäihmisten elämässä – voisiko tätä kehittää eteenpäin? Muun muassa tällaisia asioita Heidi Lampinen pohtii ja edistää työssään. Hän toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten erilaisista taustoista ja erilaisella osaamisella varustetut ihmiset pystyvät kyvyillään ja osaamisellaan rikastamaan liiketoimintaa ja tuottamaan ensiluokkaista palvelua ja asiakaskokemusta.

Pin It on Pinterest